Äidille tuomio omiin lapsiin kohdistuneesta ihmiskaupasta ja väkivallasta
Oikeus tuomitsi vuonna 1982 syntyneen naisen vuoden ja 11 kuukauden ehdolliseen vankeuteen.
Oikeus tuomitsi vuonna 1982 syntyneen naisen vuoden ja 11 kuukauden ehdolliseen vankeuteen.
Teinisurman lisäksi Valkeakoskella on nähty viime vuosina useita vakavia rikoksia
Ranskan maajoukkueen ja Real Madridin entinen tähtipelaaja Christian Karembeu teki järkyttävän paljastuksen lähipiiristään.
Jääkiekon miesten MM-turnaus järjestetään keväällä 2025 Ruotsissa ja Tanskassa. Suomi pelaa alkulohko-ottelunsa Tukholmassa, Kansainvälinen jääkiekkoliitto IIHF kertoo.
Kesken viime kauden Pelicansiin palannut Antti Tyrväinen jatkaa lahtelaisseurassa yksivuotisella sopimuksella.
"Suomen nopeimman Michelin-tähden" maanantaina saanut ravintoloitsija Kozeen Shiwan todisti, etteivät suuret puheet olleet pelkkää sanahelinää.
Lakiuudistus tulee voimaan lauantaina. Tuhannet sähköiset kulkupelit tarvitsevat jatkossa vakuutuksen, kun liikennevakuutuslaki uudistuu kesäkuun alussa, kertoo Liikennevakuutuskeskus. Uudistuksen jälkeen lakisääteinen liikennevakuutus koskee moottoroituja kulkuvälineitä, jotka painavat yli 25 kiloa tai kulkevat yli 25 kilometrin tuntivauhtia.
Trumpin oikeudenkäynnin valamiehistö on vetäytynyt pohtimaan odotettua ratkaisuaan. Yhdysvalloissa Donald Trumpin ensimmäinen rikosoikeudenkäynti lähestyy kliimaksiaan, kun 12-jäseninen valamiehistö vetäytyi pohtimaan ratkaisuaan. Sen voidaan periaatteessa odottaa valmistuvan koska hyvänsä. New Yorkin Manhattanilla järjestetyssä oikeudenkäynnissä Trump on ollut syytettynä pornotähti Stormy Danielsin maksamisesta hiljaiseksi vuoden 2016 presidentinvaalien alla. Salatakseen seksisuhteensa Danielsiin Trump väärensi yhtiönsä kirjanpitoa.
Ulkoministeriö antoi suurelähettiläs Jari Vilénille varoituksen. Ministeri Valtonen kommentoi paljon julkisuutta saanutta tapausta. Ulkoministeri Elina Valtonen (kok) kommentoi viestipalvelu X:ssä suurlähettiläs Jari Vilénin saamaa varoitusta. Ulkoministeriö kertoi keskiviikkona päättäneensä, että ministeriö antaa Viénille varoituksen epäasiallisesta käytöksestä, häirinnästä ja seksuaalisesta häirinnästä. – Jokainen ansaitsee työpaikan ilman häirintää, Valtonen kirjoittaa.