Syötkö näitä kasviksia? Ravitsemusguru Reijolta tärkeä muistutus
Suomalaisilla olisi vielä petrattavaa kasvisten syönnissä, sanoo ravitsemusasiantuntija Reijo Laatikainen.
Suomalaisilla olisi vielä petrattavaa kasvisten syönnissä, sanoo ravitsemusasiantuntija Reijo Laatikainen.
Jakautuneessa maassa vaalit eivät ole kansaa yhdistävä tekijä, vaan repivä, kirjoittaa Iltalehden kolumnisti Emilia Kullas. It´s the economy, stupid. Klassikkolause kiteyttää edelleen sen, mistä Yhdysvaltain vaaleissa on kyse. Amerikkalaiset äänestävät marraskuussa Valkoiseen taloon presidentin, mutta myös edustajansa senaattiin ja edustajainhuoneeseen.
Epäilty ei ole ollut vangittuna viimeisimmän aktiivisen esitutkinnan aikana. Lounais-Suomen poliisi on saamassa valmiiksi vuonna 2012 kadonneen Minna Suomisen tapauksen esitutkinnan. Rikosta on tutkittu tappona. Poliisi epäilee henkirikoksen tapahtuneen 21. tammikuuta vuonna 2012 kello kolmen aikaan yöllä tai välittömästi sen jälkeen Turussa sijaitsevassa asunnossa ja sen edustalla rappukäytävässä. Lounais-Suomen poliisi on tutkinut asiaa tappona.
Kyseessä saattaa olla Putinin ”ihmeaseen” neljäs peräkkäinen epäonnistuminen. Venäjä on saattanut epäonnistua mannertenvälisen ballistisen RS-28 Sarmat -ydinohjuksen testilaukaisussa Plestskin koealueella. Ohjuskokeen epäonnistumisesta kertovat useat Ukrainan sotaa avoimista lähteistä seuraavat tahot. Aiheesta uutisoi muun muassa Deutsche Welle.
Valtiovarainministeriö julkistaa syksyn 2024 Taloudellisen katsauksensa. Valtiovarainministeriö (VM) julkistaa syksyn Taloudellisen katsauksensa maanantaina kello 11 alkavassa tiedotustilaisuudessa. Iltalehti näyttää tilaisuuden suorana lähetyksenä. Katsaukseen kohdistuu paljon mielenkiintoa, koska siinä julkistetaan VM:n talousennuste ensi vuodelle. Hallituksen budjettiesitys rakentuu pitkälle VM:n talousennusteen varaan.
Tapon yrityksen lisäksi poliisi epäilee alustavasti henkilöä ampuma-aserikoksesta. Itä-Uudenmaan poliisilla oli varhain aamulla noin kello 6.24 vakava henkeen ja terveyteen kohdistunut tehtävä Hyvinkään Vieremänkadulla. Tapausta tutkitaan tässä vaiheessa tapon yrityksenä. Poliisin saamien tietojen mukaan kerrostalohuoneiston ikkunaan oli ammuttu ulkoapäin ja vastaavasti sisältä oli ammuttu takaisin.
Mies avasi tulen, kun poliisi oli käyttänyt etälamautinta. Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Crista Granroth Helsingin poliisilaitokselta kertoo, että mies avasi tulen poliiseja kohti Espoon Leppävaarassa sijaitsevalla Läkkitorilla varhain viime viikon torstaina. Tilanne oli saanut alkunsa jo aiemman päivän puolella keskiviikkona. Poliisin saamien ensitietojen mukaan mies oli uhkaillut aseellaan ihmisiä Espoon alueella sijaitsevissa ravintoloissa. Ilmoituksia tuli Granrothin mukaan...
Aleksi ”Aleksib” Virolaisen joukkue juhlii mestaruutta. Suomalaisen Aleksi ”Aleksib” Virolaisen johtama Navi-joukkue voitti sunnuntaina Counter Strike -pelin suurimman liigan. Virolaisen joukkue pääsi juhlimaan mestaruutta, kun se kaatoi ESL Pro Leaguen finaalissa turkkilaisen Eternal Firen lukemin 3–2.
Helsingin edustalla on erityislaatuinen saari, jossa kymmenet taiteilijat työskentelevät. Yksi heistä on kansainvälisesti menestynyt lastenkirjakuvittaja Marika Maijala. Hän kertoo saarella, millaiset jäljet koulukiusaaminen jätti, ja miksi naisen roolit ovat aina tuntuneet hänestä absurdeilta.
Ratikan hankesuunnitelman hyväksymistä koskevasta Vantaan kaupunginhallituksen päätöksestä tehty valitus jätettiin tutkimatta ja valitus ratikkahankkeen toteuttamista koskevasta Vantaan kaupunginvaltuuston päätöksestä hylättiin.