Rikosepäilyt | Milan Jaff on jälleen oikeudessa – HS seuraa
Useista rikoksista tuomittu Milan Jaff vastaa tänään Helsingin hovioikeudessa syytteisiin Kaivohuoneen väkivaltaisista tapahtumista.
Useista rikoksista tuomittu Milan Jaff vastaa tänään Helsingin hovioikeudessa syytteisiin Kaivohuoneen väkivaltaisista tapahtumista.
Venäläislähteet väittävät, että Venäjän joukot valmistautuvat käynnistämään uuden hyökkäyksen tulevina viikkoina, kun maa jäätyy Itä- ja Etelä-Ukrainassa.
Varhain aamulla ei näkynyt merkkejä siitä, että kaupungissa olisi tuhoutunut lisää taloja.
Kuluttajahinnat kallistuivat joulukuussa 3,6 prosenttia vuodentakaiseen verrattuna, kertoo Tilastokeskus.
Ronnie O'Sullivan kaatoi Ali Carterin erin 10–7 snookerin Masters-kutsuturnauksen finaalissa Lontoossa sunnuntaina. Kyseessä on 48-vuotiaan O'Sullivanin uran kahdeksas Masters-titteli.
Hiukset kannattaa pestä kahdesta kolmeen kertaa viikossa shampoolla parturi-kampaajamestari Sini Silfvenius-Bartin mukaan.
Suomen talous ei ole kasvanut 15 vuoteen. Meno ei muutu, jollemme rukkaa talouden rakenteita uusiksi. Suurituloisille kohdennettu veroale voisi käynnistää kasvun, kirjoittaa Iltalehden kolumnisti Emilia Kullas. Suomen talouden näkymät ovat surkeat. Velkaantuneen valtion budjetin tasapainotus on osoittautunut odotettuakin vaikeammaksi. Niinpä valtiovarainministeri Riikka Purra (ps) lupaa lisää säästöjä ja kiristyksiä. Purran ja pääministeri Petteri Orpon (kok)...
Valtiovarainministerin mukaan Suomessa on erityisen lyhyt työviikko verrokkimaihin nähden. Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps) kuvailee Maaseudun Tulevaisuuteen kirjoittamassaan kolumnissa, kuinka hallituksen kaavailemat leikkaukset ja uudistukset eivät ole ”radikaaleja, vaan aivan peruskauraa”. Purra toteaa MT:n kolumnissa, että Suomen työllisyys on hyvin korkea, mutta työn kannustimet ovat heikkoja niin matala- kuin korkeapalkkaisilla aloilla.
Traagisen turman syistä ei ole vielä tietoa. Neljä ihmistä on kuollut kuumailmapallo-onnettomuudessa Arizonan osavaltiossa Yhdysvalloissa. Asiasta uutisoivan NBC News -kanavan mukaan yksi henkilö on lisäksi onnettomuuden jäljiltä kriittisessä tilassa sairaalassa.
Hinnat tulevat nousemaan, kun tähdätään päästöttömyyteen. Etlan tutkija kertoo, mitkä asiat vihreässä siirtymässä vaikuttavat hintojen nousuun ja laskuun. Konsulttiyhtiö Swecon tilaama tutkimus kartoitti suomalaisten asenteita vihreää siirtymää kohtaan. Tutkimuksessa ilmeni, että kolmasosa vastaajista koki siirtymän vaikuttavan heidän elinkustannuksiinsa kielteisellä tavalla. Iltalehti kysyi Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen (Etlan) ympäristö- ja luonnonvarataloustieteeseen ja ilmastonmuutokseen erikoistuneelta tutkijalta Olli-Pekka Kuuselalta, kuinka...