Home » Urheilu

Norjalaishiihtäjät jäivät kiinni nokkelasta huijauksesta MM-kisoissa – Therese Johaug paljasti

Norjan MM-mitalisti halusi säästää energiaa eikä osallistunut kisapäivän haastatteluun. Norjalainen Tiril Weng hiihti sunnuntaina Planicassa MM-viestihopealle parinsa Anne Kalvån kanssa. Väkevästi vapaalla hiihtänyt norjalainen jäi ennen mitalihiihtoaan kiinni kepposesta, jonka tarkoitus oli, että kisaan päästään täysillä energiavarastoilla. Norjan yleisradioyhtiö NRK oli pyytänyt Wengin aamupäiväksi haastatteluun ennen parisprinttiin lähtöä. Weng ilmestyi toimittajan luokse, mutta kysymyksiin vastasikin hänen kaksoissiskonsa Lotta Weng. Wengin...

Lue lisää

Saksalainen futisvalmentaja olikin Venäjän vakooja

Saksan ulkomaantiedustelulle työskennelleen Carsten Linken epäillään toimittaneen huippusalaista tietoa Venäjälle. Hänet pidätettiin joulukuussa. Saksalainen juniorijalkapalloilijoiden valmentajaa Carsten Linkeä, 52, epäillään Venäjän kaksoisagentiksi, Telegraph kertoo. Häntä epäillään valtiopetoksesta. Valtiopetoksesta epäilty pidätettiin Berliinissä joulukuussa, Telegraph kertoi tuolloin. Saksan ulkomaantiedustelulle BND:lle työskennelleen Linken epäillään toimittaneen huippusalaista tietoa Venäjän tiedustelupalvelulle FSB:lle. Osan tiedoista uskotaan liittyvän Ukrainaan. Linken väitetään toimittaneen kuriirin avua tietoa Moskovaan...

Lue lisää

Tiktok-tähti ahdistui tuntemattoman miehen käytöksestä kuntosalilla – Julkaisi tilanteesta videon, raivo repesi

Tiktokissa yli 600 000 seuraajaa kerryttänyt Jessica Fernandez joutui pahoittelemaan julkaisuaan, jossa hän kuvasi itseään ja taustalla ollutta miestä kuntosalilla. Fernandez koki, että vihreäpaitainen mies tuijotti häntä ”kuin lihanpalaa” treenin aikana. Mies myös kävi tarjoamassa nuorelle naiselle apua painojen asettelussa, mutta Fernandez torjui eleen. Tiktokkaaja istui lattialla ja teki tangolla lantionostoja. Fernandez lisäsi videoonsa myös tekstin, jossa hän...

Lue lisää

Lauri Markkaselle järjestettiin yllätysjuhlat – Some repesi riemusta

Utah Jazz oli järjestänyt Lauri Markkaselle yllätysjuhlat. Muun muassa koripallolegenda Shaquille O’Neal puolsi suomalaisen valintaa tähdistöotteluun. – Onneksi olkoon, Lauri, joukkue onnitteli Twitterissä kokonaan suomeksi. Markkasta odotti yllätys, kun hän ajoi uransa ensimmäisen tähdistövalintansa jälkeen Jazzin harjoittelukeskukseen. Paikan portteihin oli laitettu isot onnittelulakanat. Toista koristi suomalaistähden kuva, toisessa oli teksti ”Onnea Lauri, 2023 NBA All Star”....

Lue lisää

Niko Anttola otti vapaalla juniorien MM-kultaa!

Vancouverin olympialaduilla hiihdetään MM-mitaleista. Niko Anttola hiihti alle 20-vuotiaiden maailmanmestariksi Whistlerissa, Kanadassa. Kisamatka oli kymmenen kilometriä, tyyli vapaa. Anttola taittoi matkan aikaan 23.35 ja jätti norjalaiset tylysti taakseen. Hopeaa sai Lars Heggen, pronssia Thomas Mollestad. Eero Rantala oli kisan 27:s. Niilo Mäkinen otti sijan 34, Topias Kemppi 50. Anttola, 19, on superlupaus. Hän nappasi MM-laduilla jo aiemmin hopean kahdenkympin perinteisellä. Suomalaiset ovat saalistaneet...

Lue lisää
Selaa ylöspäin