Vähäpäästöisten autojen kauppaa vauhdittavaa romutuspalkkiota on kokeiltu Suomessa useamman kerran. Tuoreen laskelman mukaan valtio voisi tienata kymmeniä miljoonia euroja palauttamalla romutuspalkkiot käyttöön. Romutuspalkkiota, eli vanhan, huonokuntoisen ja suuripäästöisen auton lopullisesta romuttamisesta maksettavaa ”alennuskuponkia” on kokeiltu Suomessa kolmesti: vuonna 2015, 2018 ja viimeisimmän kerran vuonna 2020. Näistä kahdessa ensimmäisessä keskityttiin 1500-2500 euron palkkion maksamiseen vähintään 10 vuotta vanhan henkilöauton romuttajalle. Tuo palkkio maksettiin eräänlaisena etusetelinä, jonka sitten saattoi vetäistä taskustaan yllätyksenä uutta vähäpäästöistä autoa maksaessaan.