Home » Näin Ullanlinnan psykiatri on kertonut kuulusteluissa vaimonsa kuolemasta

Näin Ullanlinnan psykiatri on kertonut kuulusteluissa vaimonsa kuolemasta

Epäilty on kertonut kuulusteluissa oman versionsa.

  • Psykiatri myöntää aiheuttaneensa vaimonsa kuoleman, mutta ei tarkoittanut sitä.
  • Epäillyn ammatti on osaltaan hidastanut esitutkinnan etenemistä.
  • Poliisi pyrkii selvittämään syytä epäillylle teolle.

Ullanlinnan epäilty henkirikos on hyvin poikkeuksellinen ja sen myöntää myös tutkinnanjohtaja. Asiassa on erikoisia piirteitä.

– Sinällään lienee selvää, että jonkinlainen rikos on tapahtunut, sanoo rikoskomisario Tommi Lehtonen Helsingin poliisista.

Hän viittaa siihen, että epäilty tekijä on siirtänyt kuollutta vaimoa, joka on joutunut ulkoisen väkivallan uhriksi.

Epäilty on psykiatri Roope Bob Tikkanen, joka jäi 17. joulukuuta kiinni vaimonsa ruumiin kanssa. 48-vuotias Tikkanen oli siirtämässä mattoon käärityn puolisonsa ruumista autoon Ullanlinnan arvoalueella.

Lehtosen mukaan vaimonsa tappamisesta epäilty mies on kertonut poliisille siitä, mihin on ollut menossa ja mitä tekemässä. Poliisi ei kuitenkaan toistaiseksi tarkemmin avaa sitä, mikä Tikkasen oma versio asiasta on ollut.

Ruumis piilotettu asuntoon

47-vuotiaasta vaimosta oli tehty edellisenä päivänä katoamisilmoitus, kun tämä ei saapunut normaalisti työpaikalleen.

Katoamisesta tuli viranomaisille parikin yhteydenottoa. Myös Tikkanen itse ilmoitti katoamisesta ja osallistui ainakin jollain tasolla etsintöihin.

Todellisuudessa nainen oli tässä vaiheessa jo kuollut.

Perjantai-iltana poliisi kävi myös Tikkasen luona jututtamassa tätä. Siinä vaiheessa kyse oli normaalista läheisen puhuttamisesta kadonneen henkilön tilanteeseen liittyen, eikä poliisi tehnyt minkäänlaista kotietsintää.

Ruumis oli piilotettuna asunnossa. Poliisi epäilee, että vaimo surmattiin jo lähes vuorokausi aiemmin torstain ja perjantain välisenä yönä.

– Siinä olisi ollut varsin hyvä tilaisuus kertoa, missä vaimo on.

Tikkanen on kertonut kuulusteluissa poliisille oman versionsa tapahtumista. Tikkanen on myös myöntänyt toimintansa aiheuttaneen vaimon kuoleman. Tahallisuuden mies on ilmeisesti kieltänyt.

– On piirtynyt sellainen kuva, että hänellä ei oman kertomansa mukaan ole ollut tarkoitus tappaa, Lehtonen sanoo.

Tapausta tutkitaan tappona, mutta poliisin mukaan harkinnassa on, muuttuuko rikosnimike murhaksi.

Murha rikosnimikkeenä viittaa yleensä teon julmuuteen ja raakuuteen tai suunnitelmallisuuteen. Poliisi odottaa vielä oikeuslääketieteellisen tutkimuksen lopullisia tuloksia, ennen kuin ottaa tarkemmin kantaa rikosnimikkeeseen. Tällä hetkellä ajatus on, että rikosnimike voi muuttua murhaksi tekotavan vuoksi.

– On myös mahdollista, että teossa on mukana suunnitelmallisuutta.

Uhrissa oli ulkoisen väkivallan merkkejä, mutta sen tarkemmin poliisi ei toistaiseksi kommentoi tekotapaa. Toisaalta esimerkiksi myrkytyksestä ei ole viitteitä.

Mahdolliseen tekovälineeseen poliisi ei ota lainkaan kantaa.

Motiivi?

Kun ihminen jää niin sanotusti verekseltään kiinni ruumiin kanssa, jossa on ulkoisia väkivallan merkkejä, vaikuttaa asian tutkinta melko yksinkertaiselta. Kun epäilty vielä myöntää teon ainakin osittain, vaikuttaa tutkinta varsin suoraviivaiselle.

Tutkinnassa on myös erikoisia piirteitä.

– Epäillyn ammatti ei ole kovin tyypillinen, mikä on osaltaan hidastanut tutkintaa, Lehtonen sanoo.

Tikkanen on kertonut poliiseille, että tutkinnassa voi tulla esiin salassapidettävää potilastietoa. Niinpä laite- ja kotietsinnät ovat vaatineet poikkeusmenettelyitä. Näiden tutkinta on osittain vielä kesken.

Teon mahdollinen motiivi ei ole myöskään toistaiseksi avautunut. Pariskunnalla ei poliisin tietojen mukaan ole ollut mitään merkittäviä riitoja tai eroaikeita juuri ennen tekoa.

– Pyrimme selvittämään, mikä tähän tilanteeseen on johtanut, Lehtonen sanoo.

Tikkasella ei ole merkittävää rikostaustaa. Epäillyn henkirikoksen jälkeen selvisi, että mies on puolitoista vuotta aiemmin ajanut perheensä autolla mereen.

Tuolloin asia kuitattiin vahingoksi ja Tikkanen tuomittiin liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sakkoihin.

Onko tämän tilanteen esitutkintaa tarpeen avata uudestaan?

– Ei ole avattu. Varmaan pitää tarkastella asiaa.

Asian tutkinta on loppusuoralla. Syyte tulisi nostaa viimeistään maaliskuun alkupuolella. Vielä on mahdollista, että syytteen nostoon haetaan lisäaikaa, jos se on tutkinnan kannalta tarpeen.

Iltalehti julkaisee epäillyn nimen poikkeuksellisesti jo esitutkintavaiheessa, koska epäilty on työskennellyt yhteiskunnallisesti merkittävässä ammatissa ja hoitanut potilaita, joiden kannalta heitä hoitaneen psykiatrin rikosepäilyllä on suuri merkitys.

Selaa ylöspäin