Avustuspakettien pudottamisessa laskuvarjoilla Gazaan useita ongelmia
Paikallisten mukaan avustuspaketteja on pudonnut esimerkiksi sellaisiin paikkoihin, että niihin ei pääse käsiksi.
Paikallisten mukaan avustuspaketteja on pudonnut esimerkiksi sellaisiin paikkoihin, että niihin ei pääse käsiksi.
Pelastusviranomaisten mukaan Odessaan tehdyn iskun kuolonuhrien joukossa on kolmevuotias lapsi.
Louisville kaupungissa Kentuckyn osavaltiossa tapahtui perjantaina hurja onnettomuus, kun kuorma-auto-perävaunu-yhdistelmä ajoi sillan kaiteen yli.
Venäjällä julkaistussa keskustelussa puhutaan muun muassa Ukrainalle toimitettavasta aseavusta.
S-Pankin verkkopankissa ja verkkosivuilla on häiriöitä, kertoo S-Pankki viestipalvelu X:ssä.
Iivo Niskanen kertoi, että viime viikonlopun kohu ei vaikuttanut hänen valmistautumiseensa Salpausselän kisaan, vaan aivan terävimmän huippukunnon puute selittyy kauden aikaisemmilla tapahtumilla.
F1-sarjan kauden 2024 ensimmäinen osakilpailu ajetaan lauantai-iltana Bahrainissa. MTV Urheilu seuraa kello 17 Suomen aikaa starttaavaa kisaa hetki hetkeltä.
Stranger Things -sarjasta tuttu näyttelijä Millie Bobby Brown ja muusikko Jon Bon Jovin poika Jake Bongiovi kihlautuivat huhtikuussa 2023.
Nuori pohjoispohjalainen mies joutuu maksamaan vakuutusyhtiölle 256 055 euroa rikoksella aiheuttamastaan palovahingosta. Pohjois-Pohjanmaan pienessä kunnassa on roihahtanut useita tulipaloja viime vuosien aikana. Yksi niistä aiheutti neljännesmiljoonan vahingot kunnan vuokrayhtiölle. LähiTapiola on jo maksanut 256 055 euroa Haapaveden kaupungin vuokrayhtiölle korvauksena palossa täysin tuhoutuneesta rivitaloasunnosta. Palon sytyttämisestä tuomitun nuoren miehen pitää maksaa sama summa yhtiölle yhtiön takautumisoikeuden perusteella.
Poliisi pyytää havaintoja Joensuun Karsikossa sattuneesta henkilöauton ja jalankulkijan törmäyksestä. Henkilöauto törmäsi jalankulkijaan Joensuussa ja pakeni paikalta. Onnettomuus tapahtui 29.2. iltapäivällä Joensuun Karsikossa Hiiliruukinkadulla. Kyseessä on taajama-alue.