Home » Päivän horoskooppi torstai 19.5.2023

Päivän horoskooppi torstai 19.5.2023

Oinas (20.3.-19.4.)

Tänään tapahtuva uusikuu härän merkissä kannustaa monia tekemään asioita, jotka ovat selkeästi tuottavia, ja siihen voi liittyä osto-myyntitoimintaa. Tai sitten se voi olla jotain, joka on selkeästi näkyvää ja käsinkosketeltavaa. Kevään kasvu voi osoittautua mielenkiintoiseksi. Venus tekee yhä perhesiteistä tärkeimmät!

Härkä (20.4.-20.5.)

Jotain uuden kasvun ja runsauden aloittelua on ollut monella härällä meneillään, ja ehkä suurin kasvu tai tuotto on tulossa lähikuukausien sisällä. Näinä päivinä voi tuntua siltä, että selkeä sysäys on tullut, ja siihen voi liittyä isot resurssit tai vaikea, käänteentekevä päätös. Kannattaa puhua, sillä siten selkiytät asioita itsellesi.

Kaksoset (21.5.-20.6.)

Olet todennäköisesti halunnut tarkastella asioita kauempaa jo pidempään. Monenlaisia kysymyksiä yhteenkuuluvuudesta, syrjemmällä olemisesta tai auttamisesta on voinut olla agendalla ja heikompien osa on varmaankin tuntunut syvällä sielussasi. Ehkä muutut sen suhteen, mitä pidät tavoittelemisen arvoisena!

Rapu (21.6.-22.7.)

Ryhmässäsi saattaa vieläkin olla uutta tai uusi aloituspiste tarjolla. Ja näissä aiheissa voi muutenkin tapahtua jotain merkittävää, ehkä taloudellisesti näiden päivien aikana. Onko kyse rahoituksen saamisesta tai vastaavasta? Vedät puoleesi oikeita henkilöitä, jos vain haluat.

Leijona (23.7.-22.8.)

Korkeiden tavoitteiden sävelet soivat yhä korvissasi, ja monien kohdalla poikkeuksellisten tavoitteiden saavuttaminen on lisäksi täyttä totta. Näinä päivinä on lisäksi pohdittava, kuinka omat tavoitteesi ovat ristiriidassa jonkin suhdeasian kanssa tai muuttavat yhteistyökuviota kenties radikaalisti.

Neitsyt (23.8.-22.9.)

Jos toimit opetusalalla, korkeakulttuurin tai kustannusaiheiden parissa tai vaikkapa markkinoinnissa tai matkailualalla, voi tämä jakso olla poikkeuksellinen. Lähinnä kyse olisi eteenpäinmenosta ja uudenlaisen arvostuksen tai statuksen saamisesta. Matkailu avartaa eri tavalla kuin ennen!

Vaaka (23.9.-22.10.)

Syvältä kaivamisen aika jatkuu, mikä voi tarkoittaa sitä, että oivallat aivan uusia asioita muista ihmisistä, heidän tavoitteistaan ja suhtautumisestaan sinuun. Näet myös paremmin itseesi, mikä sinua oikeasti motivoi jatkamaan tiettyä rataa. Näet paremmin, mitkä palikat sopivat yhteen niin työ- kuin yksityiselämässä!

Skorpioni (23.10.-21.11.)

Uusikuu on merkkiäsi vastapäätä lukuisten muiden planeettojen kanssa. Kaikki tämä painottaa sitä, että toisten tarpeet ja mielipiteet on syytä ottaa huomattavasti tarkemmin huomioon, sillä heidän vaikutuksensa elämääsi on poikkeuksellisen suuri näinä aikoina muutenkin. Onko kotiasioissa jokin ratkaisu?

Jousimies (22.11.-20.12.)

Aurinko, kuu, Merkurius, Jupiter ja Uranus ovat kaikki härässä tänään, ja tämä keskittymä tietysti painottaa eri asioita eri merkkien kohdalla. Sinun kohdallasi kyseessä ovat yksityiskohtaiset aiheet, parannukset, korjaukset ja muu työn varsinaiseen suorittamiseen liittyvä tekeminen. Kaipaako tunneside mystiikkaa?

Kauris (21.12.-19.1.)

Onko näinä aikoina kyse lähinnä siitä, miten saat vapautettua energiaa siihen, mitä eniten rakastat tehdä? Oletko löytänyt viime aikoina lempiharrastuksen, jollaista et ole koskaan kokenut? jos et, siihen on vielä mahdollisuuksia! uudenlainen pelaaminen tai leikkisyys on voinut tulla elämääsi myös!

Vesimies (20.1.-18.2.)

Tämänpäiväinen uusikuu suuntaa sinua pitkälti samoihin aiheisiin kuin viime aikoina, ja olennaisessa roolissa elämässäsi näyttäisi olevan keskittyminen oman pesän asioihin ja lähipiiriin tai lähiseutuun. Jotkut vesimiehet voivat nähdä kodinomaisuuden merkityksen myös muissa paikoissa. Kunnon materiaalit kiinnostavat.

Kalat (19.2.-19.3.)

Jonkinlaisen käytännön taidon oppiminen saattaa olla avain tulevaan kehityskulkuusi, joten katsasta ennakkoluulottomasti esimerkiksi kättentaitojen tai puutarhanhoidon opiskelumahdollisuudet. Materiaalit, värit ja kokkailu voisivat myös olla kohteena. Rakkaus voi odottaa kulman takana!

Selaa ylöspäin