Home » Tutkimus: Lapsiperheen ihmisarvoinen elämä maksaa Helsingissä yli 3 000 euroa kuussa

Tutkimus: Lapsiperheen ihmisarvoinen elämä maksaa Helsingissä yli 3 000 euroa kuussa

Turun yliopiston tuore tutkimus selvitti kuinka paljon nelihenkisen perheen elämä maksaa Helsingissä. Kulut kohosivat yli 3 000 euron.

NELIHENKISEN lapsiperheen ihmisarvoinen elämä maksaa yli 3 000 euroa kuussa Helsingissä, kertoo tuore Turun yliopiston tutkimus.

Hankkeessa selvitettiin mitä kulutushyödykkeitä ihmisarvoiseen elämään lukeutuu 2020-luvun Suomessa ja kuinka paljon ihmisarvoinen elämä maksaa vuonna 2022.

Nelihenkisen lapsiperheen ihmisarvoisen elämän viitebudjetti kasvoi pääkaupungissa 3 283 euroon kuukaudessa kun muualla Suomessa samaan riitti 2 909 euroa. Kuvitteellisessa perheessä oli 4- ja 10-vuotiaat lapset. Yhden teinin ja yhden 10-vuotiaan lapsiperheessä kustannukset kuitenkin kasvoivat jo hieman yli 3 500 euron kuukaudessa.

MERKITTÄVIKSI eroiksi Helsingin tai pääkaupunkiseudun ja muun Suomen välillä nousivat erot asumiskustannuksissa.

Nelihenkisen perheen asumiskustannuksiksi Helsingissä laskettiin vuokrakuluina 1 077 euroa kuukaudessa. Muualla Suomessa samaan laskettiin kuluvaksi 723 euroa kuukaudessa.

Asumiskuluihin on laskettiin vuokran päälle kotivakuutus sekä sähkö- ja vesimaksu.

Myös liikkumiseen kuluva raha voi olla erilainen asuinpaikasta riippuen, tutkimuksessa huomautettiin.

Auton nähtiin olevan tarpeellinen muualla Suomessa asuville, mutta ei täysin välttämätön pääkaupunkiseudulla asuville.

Kaikkein matalimmassa Helsingissä asuvan lapsiperheen viitebudjetissa ei kuitenkaan ole mukana autoilun kustannuksia.

Julkiseen liikenteeseen katsottiin kuluvan Helsingissä noin 50–100 euroa kuukaudessa yhdeltä ihmiseltä. Autoilun kustannus oli 416 euroa kuukaudessa riippumatta paikkakunnasta. Se piti sisällään 15 000 kilometrin matkan vuositasolla.

Kuukausittaisiin välttämättömiin kuluihin laskettiin tutkimuksessa erilaiset tietoliikenteen liittyvät kustannukset. Niihin nelihenkiseltä perheellä kului 163 euroa kuukaudessa. Raha piti sisällään kaikkien perheenjäsenten matkapuhelimet, mutta välttämättömyyksiksi laskettiin myös esimerkiksi lasten kuulokkeet sekä koko perheen laajakaista ja televisio.

KORKEA inflaatio on hankaloittanut viitebudjettien laatimista, tiedotteessa huomautetaan.

Esimerkiksi ruuan viitebudjettilaskelma piti päivittää jo tutkimuksen aikana. Nelihenkisen perheen ruokakori on vuodessa kallistunut 889 eurosta 974 euroon ja yksin asuvan 45-vuotiaan naisen 239 eurosta 258 euroon.

Viitebudjetit kuvastavat taloudellisia minimiresursseja, joita tarvitaan ihmisarvoisen elämän saavuttamiseen ja ne koostuvat tavaroista ja palveluista, joiden on katsottu olevan välttämättömiä yhteiskunnallisen osallistumisen kannalta.

On tärkeää huomioida, että nyt julkaistussa raportissa esiteltävät viitebudjettilaskelmat perustuvat vuoden 2022 lopun hintoihin, ja jo julkaisuhetkellä tiedetään hintojen kasvavan edelleen nopeasti.

suomalaistaelamaa.fi

Selaa ylöspäin