Home » 12 amerikkalaista kertoo, miksi he haluavat Trumpin takaisin presidentiksi: ”Asia­kysymyksissä hän oli oikeassa”

12 amerikkalaista kertoo, miksi he haluavat Trumpin takaisin presidentiksi: ”Asia­kysymyksissä hän oli oikeassa”

Yhdysvalloissa ex-presidentti Donald Trump vahvistaa asemiaan republikaanien presidenttiehdokkaana. Rikossyytteistä huolimatta Trump on äänestäjilleen järjestyksen vaalija ja tiukka talousmies, jonka uudelleenvalintaa odotetaan kuin perjantain palkkapäivää. Yhdysvalloissa presidentin paras tapa kasvattaa suosiotaan on jättää presidenttiys, kirjoittaa Washington Post. Näin on Donald Trumpinkin kohdalla. Entinen presidentti lähtee mahdolliseen ehdokkuuteensa suotuisammista asetelmista kuin vuonna 2020. Vaikka Trump jakaa sekä Yhdysvaltoja että omaa puoluettaan, Pew-tutkimuskeskuksen kyselyn mukaan noin 52 prosenttia republikaanien kannattajista kannattaa Trumpia puolueen presidenttiehdokkaaksi. Eri kyselyiden mukaan noin 60–70 prosenttia republikaaneista hyväksyy Trumpin puolueensa ehdokkaaksi.

Selaa ylöspäin