Sveitsille väkevä NHL-vahvistus kesken MM-kisojen
Sveitsin MM-kisajoukkue vahvistuu NHL-nimellä, maan kiekkoliitto tiedottaa.
Sveitsin MM-kisajoukkue vahvistuu NHL-nimellä, maan kiekkoliitto tiedottaa.
"Kaikille on tilaa", Teemu Keisteri sanoo boikottipäätöksen tehneille faneille.
Kolmiodraama-sarjassa Terhi yrittää udella Nilsiltä tietoja kohubileistä.
Valtaosa melanoomista tulee sellaiselle ihoalueelle, jossa ei ole luomia. Silti runsasluomisuus lisää syöpäriskiä.
Presidentti Alexander Stubb palkitsi äitejä. Yksi heistä on hollolalainen Aulikki Virta. – Kun aukaisin kirjeen, luulin sitä lapsieni tekemäksi vitsiksi. En nyt sydänkohtausta saanut, mutta sinne päin. Näin toteaa 79-vuotias Aulikki Virta, joka sai kuulla saavansa Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitalin kultaristein työstään lastensa kasvattajana.
Testaa, keksitkö vihjeen perusteella, mistä sanasta on kyse! Iltalehden sana-arvuutteluvisassa pääset jälleen koettelemaan hoksottimiesi terävyyttä. Ideana on päätellä vihjeen perusteella, mistä sanasta on kyse. Sinun tulee kirjoittaa vastaus itse tekstikenttään. Kysymyksiä on kymmenen.
Antero Mertarannalla meni joukkueet sekaisin Leijonien pelissä. MTV:n legendaarisella kiekkoselostajalla Antero Mertarannalla sattui pieni lapsus Suomi–Iso-Britannia-pelissä toisen erän päätteeksi. – Ilman muuta vahva, hienoa erä Pelicans... öhm Leijonilta, Mertaranta totesi, kun Suomi siirtyi erätauolle 6–0-johdossa.
Rasmus Rissanen katosi pukukopin uumeniin. Voi olla, että Leijonien neljän puolustajaparin systeemi rikkoutuu ainakin hetkellisesti. Sunnuntaina Isoa-Britanniaa vastaan kakkosparin puolustaja Rasmus Rissanen joutui jättämään pelin kesken kolmannessa erässä. Hän käveli koppiin, eikä enää palannut vaihtoaitioon.
Seksibotit eivät näytä jättävän suomalaisten suosimaa keskustelupalstaa rauhaan. Suosittu Suomi24-keskustelupalsta on joutunut jälleen roskapostibottien piinaamaksi. Iltalehteen yhteyttä ottanut käyttäjä kertoo, että viestitulva jatkuu yhä voimakkaana. Suomi24-palstan omistaa City Digital Group. Yhtiön toimitusjohtaja Ville Heinonen kertoo Iltalehdelle, että botit on nyt toistaiseksi saatu kuriin.
HS:n 5x5-miniristikko ilmestyy päivittäin vaihtuvalla aiheella. Kokeile saatko kaikki sanat omille paikoilleen.