Kalle Rovanperä hyppää kohti suurta tuntematonta: "Ei mitään hajua siitä, missä sitä edes on"
Kalle Rovanperä ei ole vuosiin pystynyt pitämään kunnon kesälomaa, mutta nyt sellainen on viimeinkin mahdollista pitää.
Kalle Rovanperä ei ole vuosiin pystynyt pitämään kunnon kesälomaa, mutta nyt sellainen on viimeinkin mahdollista pitää.
Sveitsin jääkiekkomaajoukkue on turvautunut hypnoositerapian apuun MM-kisoissa.
Harraste- ja klassikkoautot ovat mukava piristysruiske muun liikenteen joukossa. Niihin liittyy kuitenkin tiettyjä erityispiirteitä, jotka on hyvä tiedostaa.
Iltapäivällä on luvassa voimakkaita sade- ja ukkoskuuroja maan eteläosaan. Sää näyttää lauantain osalta varsin lannistavalta, jos on suunnitellut nauttivansa kesäisestä säästä esimerkiksi piknikin merkeissä. Iltapäiväksi on nimittäin luvassa voimakkaita sade- ja ukkoskuuroja. – Ukkoskuuroihin liittyy tavallisestikin runsaita sateita ja niiden seassa voi olla voimakkaita ukkospuuskia. Sademäärät voivat olla paikallisesti hyvinkin suuria, paikoitellen voi tulla kymmeniä...
Lastenhoitoa pyritään nykyään jakamaan monissa perheissä Suomessa tasaisemmin kuin ennen. Mitä siitä on seurannut? Tutkijat huomasivat yllättävän ilmiön. Selittääkö yksi erikoinen luku, miksi naisia ei kiinnosta enää lastenteko? Julkisessa keskustelussa esiin nousee usein pohdinta siitä, ettei elämäntyyliä haluta muuttaa. Halutaan matkustella, juhlia ja viettää vapaa-aikaa.
Venäjän rajavartiolaitoksen toimet ovat Viron mukaan provosoivia ja mahdoton hyväksyä. Viro reagoi Venäjän toimiin Narvajoella. Venäjän rajavartiolaitos poisti yksipuolisella päätöksellä Narvajoelta 25 poijua. Poijut toimivat rajana Viron ja Venäjän välillä.
Dan Wheldon voitti vuoden 2011 Indy500-kilpailun. Pari kuukautta myöhemmin hänen elämänsä päättyi hirveässä onnettomuudessa. Puolentoista miljoonan dollarin moka. Sellaisen J.R. Hildebrand täräytti vuoden 2011 Indianapolis 500 -kisan viimeisessä mutkassa.
Miten lemmikkisi matkustaa autossa? Asiaan on syytä kiinnittää erityistä huomiota. Kadonneiden henkilöiden etsintään erikoistuneita koiria ja ohjaajia kouluttava Pirkanmaan Pelastuskoirat ry kertoo kahden yhdistyksen koiran omistajineen joutuneen rajuun liikenneonnettomuuteen viime sunnuntaina Lempäälässä. Yhdistyksen Facebook-sivuilla julkaistun kirjoituksen mukaan tilanteessa oli vauhtia 80 kilometriä tunnissa, eikä mitään ollut tehtävissä, kun toinen ajoneuvo ajautui vastaantulevien kaistalle.
Paljastus ruotsidemokraattien trollitehtaista on kuin esimerkki Naomi Kleinin kuvailemasta maailmasta, jossa lopulta kaikki häviävät, kirjoittaa Hilla Körkkö.
Yrittäjä Kirsi Piha matkusti Lontooseen ja osallistui menestyskirjailija Elizabeth Gilbertin luovuusseminaariin, joka sai hänet kiemurtelemaan kiusallisissa ajatuksissa. Oliko 500 euron lippu tapahtumaan hintansa arvoinen?