Kaksi venäläistä matkustajakonetta lensi Etelä-Suomessa – tässä syy
Koneet nousivat ilmaan Moskovasta ja laskeutuivat Kaliningradiin.
Koneet nousivat ilmaan Moskovasta ja laskeutuivat Kaliningradiin.
Helsingin käräjäoikeuden mukaan Haaro otti vastaan lahjuksia 2,6 miljoonaa ja kavalsi Nuorisosäätiöltä 6,4 miljoonaa euroa.
Pitäisikö Suomen tunnustaa Palestiinan valtio? Kysymys jakoi puolueiden puheenjohtajien mielipiteitä
Esitystä tarkastellaan lausuntokierroksen jälkeen.
Äitinsä taposta Vantaan Leinelässä syytetty mies oli tekoaikaan syyntakeeton, Itä-Uudenmaan käräjäoikeus katsoi torstaina.
MTV Uutiset näyttää eduskunnan kyselytunnin suorana lähetyksenä.
Pelastuslaitos sai hälytyksen iltapäivällä.
Ulkomaankauppaministerin mukaan EU:n pitäisi jatkaa kauppasuhteita Israelin kanssa Gazaan tehdyistä iskuista huolimatta.
Koska sekä helle että liikkuminen aiheuttavat hikoilua, on nestetasapainosta huolehtiminen erityisen tärkeää.
Jääkiekkoliitto tiedottaa jakaneensa tämän kevään haussa yhteensä lähes miljoona euroa 995 jääkiekkojuniorin harrastuksen tukemiseen. Yksittäisen pelaajan saama tuki vaihtelee juniorin ikäluokan mukaan 700 eurosta 1 300 euroon.