Kevään synkkä päätös Valkeakoskella – Tämä kaikki 15-vuotiaan surmasta tiedetään nyt

Valkeakosken tragedia on koskettanut syvästi koko Suomea. Koostimme tähän juttuun sen, mitä tapauksesta toistaiseksi tiedetään. Sorrilan yhtenäiskoulussa juhlistettiin perjantaina 24. toukokuuta nuoria, joiden peruskoulu päättyisi viikon päästä. ”Ysigaalan” jälkeen yhdeksäsluokkalaiset lähtivät viettämään iltaa Valkeakoskelle. Yksi nuorista ei koskaan palannut kotiin.

Lue lisää

Sami Pajarin tykitys jatkuu – Huippusija lähellä MM-rallissa

Sardinian MM-rallin sunnuntain ensimmäinen erikoiskoe vankisti suomalaistoiveita. Thierry Neuville paukutti pohja-ajan Sardian MM-rallin sunnuntain avauspätkällä. Lauantaina tapahtuneen ulosajon seurauksena belgialainen lähti erikoiskokeelle aura-autona. Neuville on kokonaiskilpailussa yhdeksäntenä. Kärjen osalta merkittävää oli Ott Tänakin veto. Toiseksi parhaan ajan (+4,6) tehnyt virolainen saavutti kilpailua johtavaa Sébastien Ogieria neljä sekuntia.

Lue lisää

Jussi Salonoja avautui IS:lle perinnöstä ja isänsä kuolemasta: ”Neljä vuotta meni kokaiini­pöllyssä”

Jussi Salonoja avaa elämänsä rankkoja vaiheita Ilta-Sanomille. Jussi Salonoja, 47, avautuu Ilta-Sanomille antamassaan haastattelussa perintörahojensa negatiivisesta vaikutuksesta elämäänsä. Salonojasta tuli miljonääri vuonna 2001, kun hän täytti 25 vuotta ja sai isosetänsä, HK:n perustajan Erkki Salonojan jättämän 100 miljoonan euron perinnön käyttöönsä.

Lue lisää

Televisio | ”He olisivat pilanneet koko jutun” – Jarno Saarisen leskelle Soili Karmelle tarjottiin isoa rahaa ja punaista mattoa Cannesissa

Ylen julkaisemassa tv-sarjassa Jarno ja minä Soili Karme on keskeisessä roolissa opastamassa taustoja. ”Kaikki ei ihan stemmaa, mutta annoin vapaat kädet. Draamassa pitää olla myös fiktiota.”

Lue lisää
Selaa ylöspäin