Ravintolat | Kari Aihisen rekrytointipuheet nostattivat kritiikkiä – Nyt hän pyytää anteeksi
Julkkiskokki pahoittelee kommenttiensa aiheuttamaa mielipahaa ja sanoo valinneensa sanansa keskustelussa väärin.
Julkkiskokki pahoittelee kommenttiensa aiheuttamaa mielipahaa ja sanoo valinneensa sanansa keskustelussa väärin.
Ainakin kahden ihmisen tiedetään kuolleen. Eri puolilla Baijeria on julistettu hätätila.
Saunan ja kahvikioskin liitto tuntuu hyvin luonnolliselta Hakaniemenrannassa.
VilleGalle kertoo lenkkeilevänsä paljon ja kannustaa nuoria liikkumaan.
Etelä-Afrikkaa koko maan demokraattisen historian ajan yksin johtanut ANC menetti ensimmäistä kertaa enemmistönsä parlamentissa. Tukea hakiessaan ANC:n on nyt päätettävä, haluaako se oikeasti uudistaa maata ja ratkaista ongelmia.
Venäläistä öljyä siirretään aluksesta toiseen nyt Marokon rannikolla. Siirtojen yhtenä tarkoituksena on kiertää pakotteita.
Komentajan mukaan joukkojen tehtävä on osallistua ”puskurivyöhykkeen” muodostamiseen Harkovan alueelle Ukrainaan.
Kokoomus ja Sdp ovat suosituimmat puolueet MTV:n Åbo Akademilta tilaamassa mielipidetutkimuksessa. Perussuomalaisten, vihreiden, keskustan ja Vasemmistoliiton kannatusluvut ovat mittauksessa hyvin lähellä toisiaan.
Syyttäjän mukaan veljeskolmikko yritti yhteistuumin pakottaa avainjätin maksamaan heille 37 miljoonaa euroa, jotta he eivät julkaise yrityksen valmistamien lukkojen turvallisuuspuutteita.
Movetron muistelee Maki Kolehmaista koskettavassa päivityksessä.