Vienti vetää nyt kehnosti: "Näin heikkoa tilauskantaa saa hakea talouskriisin ajoilta"
Vienti vetää kehnosti: Suomalaiset vientiyritykset odottavat Euroopan keskuspankin ilmoittavan koronlaskujen aloittamisesta tällä viikolla.
Vienti vetää kehnosti: Suomalaiset vientiyritykset odottavat Euroopan keskuspankin ilmoittavan koronlaskujen aloittamisesta tällä viikolla.
Oppositiomedia kertoo, että Venäjän viranomaiset ovat käyttäneet väkivaltaa.
Ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos sekoittaa luontoa, sanoo Turun yliopiston biodiversiteettiyksikön professori Ilari Sääksjärvi.
NBA:n sisäpiiritoimittaja Sean Deveney arvioi Lauri Markkasen mahdollisen jatkosopimuksen arvoksi Utah Jazzin kanssa neljä vuotta ja
Amerikkalaisen jalkapallon legenda Larry Allen on kuollut.
Veronica Verho ehti asua Helsingissä 11 vuotta.
Ihmisen sosioekonominen taso vaikuttaa syöpäriskiin ja lapsuuden syöpä sosioekonomiseen tasoon aikuisena.
Keskusta kertoo epäluottamuksen syistä iltapäivällä. Keskusta kertoo tiedotteessaan esittävänsä epäluottamusta hallitukselle eduskunnan täysistunnossa. Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen ja puolueen varapuheenjohtaja Petri Honkonen aikovat kertoa epäluottamuksen syistä tänään tiistaina kello 13.30 eduskunnassa.
Hovioikeus korotti miehelle tuomittua vankeusrangaistusta. Parikymppinen mies raiskasi 14-vuotiaan tytön Kampin kauppakeskuksen vessassa tammikuussa 2023. Tyttö ei tuntenut miestä. He olivat tavanneet ensimmäisen kerran Kampissa edellisenä päivänä, 12. tammikuuta.
Poliisi ei takavarikoinut härveliä pojilta tai purkanut sen vaarallisia osia. Hämeen poliisilaitos tiedottaa, että nuoret ajelivat eilen Hollolassa itse tehdyllä ajoneuvolla, joka ”ei soveltunut miltään osin tieliikennekäyttöön”. Poliisipartio yhytti nuoret moponikkarit ja heidän tekemänsä pyörähärvelin maanantaina iltapäivällä. Poliisin mukaan alaikäiset pojat olivat kyhänneet polkupyörästä itsetehdyn mopon. Polkupyörään oli poliisin mukaan kiinnitetty 49-kuutioinen moottori ja tarakalle...