Poliisi bongasi omituisen mopo-pyöräviritelmän: Kulki paljon railakkaammin kuin omistaja väitti
Poliisi sai eilen iltapäivällä ilmoituksen, jonka mukaan nuoriso ajelee Hollolassa mopoksi muutetulla polkupyörällä.
Poliisi sai eilen iltapäivällä ilmoituksen, jonka mukaan nuoriso ajelee Hollolassa mopoksi muutetulla polkupyörällä.
Mikäli auto on saanut vaurioita raekuurossa, niin vahinkojen korjauttamisessa ei kannata turhia viivytellä.
Englanti voitti Valioliiga-tähtiensä johdolla Bosnia ja Hertsegovinan EM-kisoihin valmistavassa ottelussa 3–0. Liverpoolin Trent Alexander-Arnold esiintyi edukseen kolmen leijonan keskikentällä.
Kerttu Rissanen kertoo Instagram-tilillään muuttaneensa yksin.
Positiiviseen luottotietorekisteriin on tullut toistasataa yhteydenottoa asiakkailta koskien mahdollisia virheitä. Positiivinen luottotietorekisteri ja yksityishenkilön sähköinen asiointipalvelu avautuivat 1. huhtikuuta. Käyttöönoton jälkeen palvelussa on kuitenkin ilmennyt ongelmia. Iltalehti uutisoi aiemmin, että rekisteri ilmoitti virheellisesti monen luotonhakijan kuolleen. Lisäksi Iltalehti kertoi Tanjasta, josta tuli ”kansalaiskelvoton”.
Olkapäävamma tuli Lauri Markkaselle pahaan saumaan paitsi kesän maajoukkuepelien, myös lähestyvien sopimusneuvotteluiden kannalta. NBA:n suomalaistähti pelaa yhä Chicago Bulls -aikaisella sopimuksellaan. Se takaa hänelle kesään 2025 saakka 17 259 999 dollarin vuosiansion (noin 16 miljoonaa euroa). Se on aivan valtava rahasumma, mutta edessä on vielä se todellinen tilipäivä. NBA:ssa siirryttiin viime kesänä uuden työehtosopimuksen piiriin. Sen myötä...
Instagram ryhtyy näyttämään mainoksia, joita on katsottava ennen selaamisen jatkamista. Somejätti Meta tuo Instagramiin mainoksia, joita ei voi noin vain ohittaa. Ad Breakiksi eli suomeksi mainostauoksi kutsuttu ominaisuus keskeyttää kuvavirran selaamisen, ja käyttäjän on katsottava mainosta ainakin muutaman sekunnin ajan ennen kuin hän voi sulkea sen ja jatkaa selaamista. – Katsot mainostaukoa. Kyseessä on uusi...
Treenimuodolla on väliä, kun puhutaan parhaiten harjoitusta tukevasta syömisestä, ravitsemusasiantuntija sanoo.
Pankki piti kuitenkin ennusteensa Suomen talouskasvusta ennallaan.
Djokovic otti maanantaina jatkopaikan jälleen vaikeimman kautta, eikä ole omien sanojensa mukaan varma, miten hänen edes onnistui voittaa. Puolivälierässä serbialaisen olisi määrä kohdata Norjan Casper Ruud.