Suhdanne | Avoimien työpaikkojen määrä Yhdysvalloissa pienimmillään yli kolmeen vuoteen
Avoimien työpaikkoja väheneminen enteilee työmarkkinoiden viilenevän, mikä hidastaisi inflaatiota.
Avoimien työpaikkoja väheneminen enteilee työmarkkinoiden viilenevän, mikä hidastaisi inflaatiota.
Tammelan EM-karsintaottelun ensimmäinen vartti kuin alleviivasi Helmarien päävalmentajan pulmaa, kirjoittaa urheilutoimittaja Ari Virtanen.
HS:n kuvakooste näyttää tapahtumat vaalitentin kulisseissa.
Äänioikeuttaan käytti joka neljäs suomalainen.
Noin 50 mielenosoittajan joukko kokoontui tiistaina Patrian tehtaalle. Poliisin mukaan päivä sujui rauhallisesti, mutta rikosilmoitus kirjataan silti.
Poliisi pyytää ilmoittamaan havainnot naisesta hätänumeroon.
Aitajuoksija Nooralotta Neziri jää pois Rooman EM-kilpailuista jalkapohjavamman takia.
Ensitreffit alttarilla ohjelmasta tuttu Aleksi on löytänyt rinnalleen uuden rakkaan.
Sosiaalisessa mediassa on keskusteltu voimakastuoksuisen ilmanraikastimen käytöstä hyttyskarkottimena. Facebookin Mökkihöperöt-ryhmässä on noussut esiin nerokas konsti hyttysten karkottamiseksi. Ovelasta kikasta kertoi aiemmin Ilta-Sanomat.
Toukokuisen onnettomuuden tekniset tutkimukset eivät ole vielä valmistuneet. Helsingin poliisi on aloittanut rikostutkinnan Onnibusin toukokuisesta onnettomuudesta, kertoo Ilta-Sanomat. Onnettomuutta tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Iltalehti ei tavoittanut tapauksen tutkinnanjohtajaa, rikoskomisario Lasse Mannista tiistai-iltana.