Yleisurheilu | Suomalaisurheilijoita EM-kisoissa puolikuntoisena – asiantuntija äimänä: ”Onko todella niin paljon rahaa?”
Asiantuntija Lauri Hollo peräänkuuluttaa urheilijoita itsekritiikkiä.
Asiantuntija Lauri Hollo peräänkuuluttaa urheilijoita itsekritiikkiä.
Juhannuksena Suomessa saadaan todennäköisesti nauttia lämmöstä.
Puolustusvoimien sotatalouspäällikkö Mikko Heiskasen mukaan Venäjä ole vielä maksimoinut sotataloutensa potentiaalia.
Matkalla puhujakorokkeelle Marin ehti jo jakaa nimikirjoituksia ja halailla tuttuja.
Topi Raitanen eteni 3000 metrin esteiden loppukilpailuun yleisurheilun EM-kisoissa Roomassa.
Kovalla syöttökädellään mainetta niittänyt Konsta Kurikka on taas yhden askeleen lähempänä unelmaansa pelata ensimmäisenä suomalaisena maailman kovimmassa baseball-sarjassa, Yhdysvaltain MLB:ssä.
Tina Sutej ei hypännyt seipään karsinnassa EM-kisoissa
Pikajuoksija Lotta Kemppinen juoksi oman ennätyksensä naisten 100 metrin juoksun alkuerissä Rooman EM-kisoissa. Tulos tarkoitti sitä, että Kemppinen nähdään välierissä.
Englannin miesten jalkapallomaajoukkueen kenraaliharjoitus ensi perjantaina alkaviin EM-kisoihin meni penkin alle, kun maa hävisi Lontoon Wembleyllä Islannille 0-1. Edellinen arvokisojen kenraaliharjoitustappio oli 56 vuoden takaa.
Timo Jutila huvittui Anitta Ahosen roastista.