Poliisi | Syyttäjä: Poliisin aseenkäyttö virkatehtävässä Kärsämäellä ei ollut rikos
Poliisi joutui turvautumaan aseeseen uhkaa aiheuttaneen henkilön taltuttamiseksi Kärsämäellä toukokuussa.
Poliisi joutui turvautumaan aseeseen uhkaa aiheuttaneen henkilön taltuttamiseksi Kärsämäellä toukokuussa.
Mika Häkkinen ja Heikki Kovalainen saattelivat legendan eläkkeelle.
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jussi Saramo teki historiaa. Hän sai pienimmän suoraan valintaan johtaneen äänimäärän Suomen eurovaaleissa koskaan.
Kolmen kuukauden euribor painui maanantaina jo lähes vuoden euriborin alle. ”Markkinoiden koronlaskuodotukset ovat nyt EKP:n osalta sulaneet”, sanoo OP:n seniorimarkkinaekonomisti Jari Hännikäinen.
Kaikki RKP:n puheenjohtajaehdokkaat ovat ruokkineet Ingon lampaita, mutta hänen äänensä saa Otto Andersson.
Myrskyvaroitus-kampanjan päävaatimus on ympäristölle haitallisten tukien lopettamien.
Myös Ranskan tulevat vaalit ovat tarkassa seurannassa, koska Ranskalla on Kremlin mukaan "erittäin epäystävällinen ja jopa vihamielinen asenne Venäjää kohtaan".
Kesäkuun loppupuolen sää on vielä vaikeasti ennustettavissa.
Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi maanantaina irakilaismiehen vaimonsa murhasta elinkautiseen vankeuteen.
Ajankohtaisohjelma Viiden jälkeen juhlii tänään 1000. jaksoaan suorana.