Home » Archives for juuni 13, 2024

Nainen hyväksikäytti alakoulu­ikäistä lasta

Teko jäi pitkälti yrityksen asteelle, sillä lapsi kieltäytyi naisen ehdotuksista. Itä-Uudenmaan käräjäoikeus on tuominnut 51-vuotiaan naisen lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä viiden kuukauden ehdolliseen vankeuteen. Teko tapahtui kesällä 2020 Loviisassa. Uhri oli tuolloin alakouluikäinen lapsi.

Lue lisää

Nasalta vakava moka: Katsojat kuulivat jotain, mitä ei olisi pitänyt

Nasa lähetti vahingossa Maassa järjestetyn simulaation ääntä Youtube-kanavallaan. Useat seuraajat luulivat, että kyseessä oli aito hätätilanne kansainvälisellä avaruusasemalla. Avaruusjärjestö Nasan keskiviikkoisessa suorassa Youtube-lähetyksessä kävi moka. Suorassa lähetyksessä kuului ääntä, jonka mukaan kansainvälisellä avaruusasemalla (ISS) miehistön jäsen kärsi sukeltajantaudista eli dekompressiotaudista. Nasan mukaan kyseessä oli vain Maassa järjestetty simulaatio, jonka ääntä vahingossa ohjattiin livelähetykseen.

Lue lisää

Selvitys: Venäjä käytti Mariupolissa julmaa taktiikkaa

Tähän artikkeliin on koottu Ukrainan sodan keskeisimmät tapahtumat torstailta 13. kesäkuuta 2024. Kyseessä on sodan 841. päivä. Kansainväliseen rikostuomioistuimeen jätetyn selvityksen mukaan Venäjä käytti järjestelmällisesti näännyttämistä taktiikkana Mariupolin 85 päivää kestäneessä piirityksessä sodan alkuvaiheessa. Global Rights Compliance -järjestön Ukrainan hallinnon kanssa yhteistyössä tekemä selvitys argumentoi, että Venäjän toimet täyttävät sotarikoksen tunnusmerkit. Aiheesta uutisoi Guardian. Venäjä...

Lue lisää

Pyörätuoliin joutunut ”Butterbean”, 57, näki jo loppunsa – Pudotti sitten 100 kiloa

Butterbean teki kovan tempun. Nyrkkeilyn superraskaansarjan legenda Butterbean, oikealta nimeltään Eric Esch, 57, kertoi viime vuonna kunnioitettavasta painonpudotuksestaan. Yhdysvaltalainen paino keikkuu nyt 130 kilon tietämillä, kun vielä muutama vuosi takaperin vaa’an viisari heilahti yli 230 kilon.

Lue lisää

Maa muuttui valkoiseksi Etelä-Pohjanmaalla – ”Hyvänen aika”

Seinäjokisen Maarit Katteluksen mukaan lunta oli maassa useampi sentti. Meteorologi arvelee, että Kattelus näki rakeita. Hanget korkeat nietokset yllättivät seinäjokisen Maarit Katteluksen, kun hän oli matkalla kotiseudulleen Kajaaniin torstaina. – Siinä Lapuan ja Seinäjoen välillä alkoi todella voimakas sadekuuro. Vettä tuli todella paljon ja rupesin siinä katsomaan, että mitä tuossa ojan pohjalla ja tien reunassa...

Lue lisää
Selaa ylöspäin