Hovioikeus antaa ratkaisunsa "katujengijutusta" – käräjillä Milan Jaff sai pitkän tuomion
Milan Jaff, räppäri Cavallini ja joukko muita syytettyjä otettiin kiinni autosta syksyllä 2021.
Milan Jaff, räppäri Cavallini ja joukko muita syytettyjä otettiin kiinni autosta syksyllä 2021.
Washingtonin huippukokouksessa katseet kohdistuvat muun muassa siihen, kuinka uskottavan tukiviestin Ukrainalle liittokunta saa aikaiseksi.
Ulko- ja turvallisuuspoliittisen keskustelutapahtuman aiheena on Suomi ja Eurooppa muuttuvassa maailmassa.
Blinkenin mukaan tulevat päivät näyttävät, voidaanko aseleposopimus saada aikaan.
Konkarimeppi Nils Torvalds pitää EU:n vihreä siirtymän pakettia hyvänä onnistumisena, joskaan ei täydellisenä.
Kaikki Porthania-rakennuksella olleet mielenosoittajat saatiin poistettua paikalta noin puolenyön aikoihin, kertoo poliisi.
Pohjois-Kiinan Buddha-luolasto on vaikuttava
Valmentaja Tero Pitkämäki arvioi Oliver Helanderin EM-pronssin merkittäväksi erityisesti jatkon kannalta. Saavutuksen arvoa korostaa vielä se, että Helander sisuuntui onnistuneeseen heittoon äärimmäisen vaikeassa tilanteessa.
Horoskoopin on laatinut Aileena Tähtitaivas – toisin sanoen tekoäly. Horoskooppeihin on käytetty tekoälyohjelma Chat GPT tuottamaa tekstiä pohjautuen Annan horoskooppiaineistoihin ja planeettojen sijaintiin. Oinas (20.3.–19.4.) Tänään on luvassa erityisen mielenkiintoinen päivä, joka tuo mukanaan uusia tilanteita ja yllättäviä kohtaamisia. Erityisesti ihmissuhteissa saattaa tapahtua jotain merkittävää, mikä avaa silmäsi aivan uudella tavalla. Saatat huomata, että joku...
Sää on viikonloppuna epävakainen. Juhannusviikoksi ennustetaan kuitenkin helteiden paluuta. Lähipäivien sään ennustetaan pysyvän epävakaisena. Torstaina tulee sade- ja ukkoskuuroja jälleen monin paikoin etenkin iltapäivällä. Lapissa ei tule suuria sademääriä, mutta paikalliset kuurosateet ovat mahdollisia. Enimmäkseen päivälämpötila pysyttelee 13 ja 20 asteen välillä.