Suora lähetys kello 13.45: Mitä tekee perustuslakivaliokunta? ikeusoppineilta murska-arvio käännytyslaista: "Edessä vaikea tulkintatilanne"
Valiokunnan puheenjohtaja Heikki Vestman toteaa, että valiokunnalla on edessä kiperä tulkintatilanne.
Valiokunnan puheenjohtaja Heikki Vestman toteaa, että valiokunnalla on edessä kiperä tulkintatilanne.
Unkari kohtasi Sveitsin jalkapallon miesten EM-kilpailuissa ja hävisi 1-3. Suuren huomion sosiaalisessa mediassa vei Unkarin Martin Adam, joka tullessaan kentälle sai somen täyttymään pilkkaviesteistä ja -meemeistä.
Kaarlo Simojoki näkee suomalaisten alkoholinkäytössä pari huolestuttavaa piirrettä.
Suuressa osassa Suomea ei tällä hetkellä ole voimassa maastopalovaroituksia. Juhannuskokkojen ystävien on syytä seurata ajantasaisia varoituksia. Näillä näkymin ainakin Helsingin Seurasaaressa roihuavat kokot tulevana juhannuksena. Seurasaaren juhannusvalkeat palavat perjantaina kello viidestä eteenpäin aina kello yhteen lauantaiyönä.
Thunberg osallistuu Elokapinan Myrskyvaroitus-mielenosoitukseen ensi viikolla. Ruotsalainen ilmastoaktivisti Greta Thunberg saapuu Suomeen. Thunberg osallistuu Elokapinan Myrskyvaroitus-mielenosoitukseen 25. kesäkuuta. Elokapina kertoo asiasta Instagram-päivityksessä.
Keskusrikospoliisi vaatii 33-vuotiasta miestä vangittavaksi kauppakeskus Valkeassa tapahtuneesta puukkohyökkäyksestä, jonka kohteina olivat ulkomaalaistaustaiset lapset. Oulun käräjäoikeus on aloittanut pakkokeinoistunnon, jossa käsitellään 33-vuotiaan Juhani Sebastian Lämsän vangitsemista. Lämsää epäillään kahdesta murhan yrityksestä.
Ministeri Kai Mykkänen (kok) korostaa, että asetuksen toteutuksessa pitää paremmin huomioida kunkin maan olosuhteet ja kustannusten kohtuullisuus. EU:n ennallistamisasetus hyväksyttiin tänään tiistaina EU:n ympäristöneuvostossa, ja se tulee voimaan heinä-elokuussa. Suomen hallitus on vastustanut ennallistamisasetusta. EU:n jäsenmaiden tulee laatia kansalliset ennallistamissuunnitelmat kahden vuoden kuluessa asetuksen voimaantulosta.
Kirsikka on mansikan ohella yksi kesän odotetuimpia sesonkiherkkuja. Pieni punainen makupommi tuokin ihanasti kesän kielelle. Onko kirsikka hedelmä? Kirsikka ei ole marja eikä hedelmä, vaan se on luumarja ja läheistä sukua luumulle. Kirsikoita on useita erilaisia lajikkeita, joista yleisimpiä ovat makeat kirsikat ja hapankirsikat. Makeat kirsikat ovat maultaan aromaattisen makeita ja väriltään keltaisia, punakeltaisia tai...
Somevaikuttaja Henriikka Reinman, 31, odottaa puolisonsa kanssa kaksosia. Aamukahvilla-blogistaan tunnettu Henriikka kertoi raskaudestaan Instagram-tilillään. Henriikalla on entuudestaan 3-vuotias lapsi miehensä kanssa. Esikoisen sisarusten odotetaan syntyvän loppuvuodesta. Henriikka tuo päivityksessään ilmi, että ilouutisen jakaminen jännittää. Hän on aiemmin kertonut avoimesti Instagram-tilillään ensimmäisen raskauden haasteista ja sekundäärisestä lapsettomuudesta. Tämänhetkistä raskautta varjostaa myös huoli hänen vatsassaan olevasta hematoomasta...
N’Golo Kanté pitää huolen Les Bleusin keskikentästä. EM-kisojen ylivoimaisesti suurin voittajasuosikki Ranska aloittaa kisataipaleensa tänään Düsseldorfissa. Paikallisella monitoimiareenalla on aiemmin esiintynyt esimerkiksi Paradise Oskar (Euroviisut 2011), mutta nyt huomio kiinnittyy Les Bleusiin, joka juoksuttaa tähtisikermänsä Itävallan kimppuun.