IS: Aiemmin Sukareita uhkaillut 44-vuotias mies yritti ostaa liikemiehen palkkamurhan
Syyttäjän mukaan mies oli yllyttänyt tuntemattomaksi jäänyttä henkilöä Tor-verkossa tappamaan Sukarin.
Syyttäjän mukaan mies oli yllyttänyt tuntemattomaksi jäänyttä henkilöä Tor-verkossa tappamaan Sukarin.
Oulussa Kauppurienaukiolla ja kauppakeskus Valkean edustalla on osoitettu mieltä äärioikeistoa, väkivaltaa ja rasismia vastaan.
Golfin PGA-pelaaja Sami Välimäki pelaa torstaina reikäpelin SM-mitaleista Hämeenlinnassa.
Jalkapallon EM-kisoissa nähtiin uskomatonta draamaa Kroatian ja Albanian ottelussa.
MTV Uutisten Töllötuomarit analysoivat sarjan päätösjakson jälkeisiä yllättäviä käänteitä.
Uusi viinikategoria Suomessa on asiantuntijoiden mukaan suorastaan edistyksellinen.
Noin 750 kesätyöntekijästä suurin osa tienaa 10,84 euroa tunnilta. Yllättäen tehtävänsä jättänyt Linnanmäen toimitusjohtaja Pia Adlivankin tienasi vuonna 2022 ansiotuloina 0,21 miljoonaa euroa. Iltalehden verokoneen mukaan kymmenen vuotta Linnanmäen toimitusjohtajana toimineen Adlivankinin vuoden 2022 veroprosentti oli 45,2.
Väärinkäytösepäilyjen keskelle joutuneen Oma Säästöpankki Oyj:n toimitusjohtaja jättää tehtävänsä välittömästi. Oma Säästöpankki Oyj:ssä kuohuu. Yhtiö tiedottaa, että pankin toimitusjohtaja Pasi Sydänlammi jättää tehtävänsä välittömästi. Sydänlammi on johtanut yhtiötä vuodesta 2009 alkaen. Päätös Sydänlammen syrjää siirtymisestä on pankin hallituksen ja Sydänmaan yhteinen. Uuden toimitusjohtajan valintaprosessi alkaa välittömästi ja pankin väliaikaisena toimitusjohtajana toimii varatoimitusjohtaja Sarianna Liiri.
Poliisin mukaan auton kyydissä oli ilmeisesti nuorisoa. Poliisi etsii kuskia, jonka epäillään töytäisseen autollaan 9-vuotiasta lasta Janakkalan Tervakoskella eilen tiistaina noin kello 18. Poliisin tiedotteen mukaan pyöräilevään lapseen törmännyt auto oli todennäköisesti hieman vanhempi tummansininen farmarimallinen Volvo. Auton kyydissä oli ilmeisesti nuorisoa, jotka olivat huomanneet törmäyksen mutta jättäneet pysähtymättä.
Valkean tiistaisen puukotuksen rikosnimike muuttui. Poliisin mukaan rasistinen motiivi tuli ilmi välittömästi. Oulussa kauppakeskus Valkeassa tiistai-iltana tapahtunutta puukotusta tutkitaan nyt murhan yrityksenä. Teosta epäillään alaikäistä, mutta 15 vuotta täyttänyttä poikaa. Uhri on aikuinen ulkomaalaistaustainen mies.