Tulipalot | Yksi loukkaantui vakavasti kerrostalopalossa Oulussa
Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitoksen mukaan tulipalo oli tahallaan sytytetty.
Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitoksen mukaan tulipalo oli tahallaan sytytetty.
Syyttäjän mukaan poika valmisti aseen osia tarkoituksenaan valmistaa konepistooli.
Yhdysvallat ja Britannia ovat tehneet jatkuvasti hyökkäyksiä Jemeniin estääkseen kapinallisia hyökkäämästä rahtialuksien kimppuun Punaisellamerellä ja Adeninlahdella.
Kaksi henkilöä kuljetettiin sairaalaan. Oulun Sairaalanrinteessä sijaitsevassa kerrostalossa syttyi tulipalo varhain keskiviikkona, kertoo Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitos. Palo lähti liikkeelle neljännessä kerroksessa sijaitsevan asunnon vessasta. Asunnossa oli tapahtumahetkellä kaksi henkilöä, jotka pääsivät poistumaan asunnosta ennen kuin pelastuslaitos oli saapunut paikalle.
Topi Keskisen lähtölaskenta HJK:sta on alkanut. Jalkapalloon sopivalla tavalla huippunopea Keskinen on jättänyt taakseen Veikkausliigan puolustajat.
Lasten ja nuorten avun tarpeen kasvaessa monen järjestön rahoitus on uhattuna.
Eurooppalaisessa verrannossa Suomen linja suhteessa Venäjältä tuleviin matkailijoihin vaikuttaa melko radikaalilta.
Puhdas sähköntuotanto ei kohtaa kulutusta ilman riittävää sähkön siirto- ja jakeluinfrastruktuuria.
Mikä on sinun mielestäsi hauskin pihapeli tai -leikki?