Ihmis­kauppaepäily Kajaanissa – Yksi vangittu

Asian tutkinta liittyy Kajaanissa 13. kesäkuuta olleeseen poliisioperaatioon. Poliisi epäilee yhtä ihmistä ihmiskaupasta Kajaanissa. Epäilty on vangittu torstaina Kainuun käräjäoikeuden päätöksellä torstaina, tiedottaa Oulun poliisilaitos. Asian tutkinta liittyy Kajaanissa 13. kesäkuuta olleeseen poliisioperaatioon, jossa paikalla oli useita poliisipartioita, poliisin tiedotteessa kerrotaan.

Lue lisää

Britannian pää­ministerille odotetaan niin murskaavaa tappiota, että hän pakenee maasta

Jos ennusteet toteutuvat, niin Britanniassa nähdään heinäkuussa konservatiivipuolueen historian suurin vaalitappio. Brittien työväenpuolue on uusimman kyselyn mukaan ottamassa historiallisen voiton kahden viikon päästä järjestettävissä parlamenttivaaleissa, kertoo brittilehti The Telegraph. Savantan teettämässä kyselyssä työväenpuolue olisi kahmimassa jopa 516 paikkaa 650-paikkaisesta parlamentin alahuoneesta. Tällä hetkellä vallassa oleville konservatiiveille olisi saman kyselyn mukaan jäämässä vain historiallisen pienet 53...

Lue lisää

Tämä tiedetään Valkean teini­puukottajasta

15-vuotias puukottaja päätti peruskoulunsa vain pari viikkoa ennen veritekoa. Hänen oli määrä aloittaa ammattiopinnot syksyllä. Poliisi epäilee 15-vuotiasta oululaispoikaa murhan yrityksestä Oulussa. Poika hyökkäsi itselleen tuntemattoman miehen kimppuun teräaseella kauppakeskus Valkeassa tiistai-iltana 18. kesäkuuta. Veriteon motiivi on pojan mukaan rasistinen.

Lue lisää

Joko tunnet nämä 8 Alvar Aalto -matkailuhelmeä?

Villa Skeppet Tammisaaressa on viimeinen toteutunut Alvar Aallon suunnittelema yksityiskoti. © Pyry-Pekka Kantonen 1. Villa Skeppet Tammisaaressa sijaitseva Villa Skeppet on Alvar Aallon suunnittelemista yksityiskodeista kaikkein pienin. Hän suunnitteli talon yhdessä Elissa Aallon kanssa heidän ystäväpariskunnalleen Christine ja Göran Schildtille, heidän toiveidensa mukaiseksi. Kahden aikuisen kodiksi suunniteltu rakennus valmistui vuonna 1970. Erityistä kodissa on sen...

Lue lisää

Kärpät hankki Suomen mestarin

Patrik Virta siirtyy Ouluun. SM-liigaseura Oulun Kärpät on hankkinut riveihinsä Patrik Virran, seura tiedottaa verkkosivuillaan. Virta, 28, on solminut seuran kanssa yksivuotisen sopimuksen. Kärppien urheilujohtajan Mikko Myllykosken mukaan Virta on monipuolinen sentteri, joka on voittanut urallaan mestaruuksia.

Lue lisää

Sankarimaali­vahdille sataa lahjoituksia – ”Perheeni on hieman järkyttynyt”

40-vuotiaasta Singaporen maalivahdista tuli Kiinassa julkkis yhdessä yössä. Singaporen maalivahti Hassan Sunny kertoi saaneensa rahaa kiinalaisilta jalkapallofaneilta sen jälkeen, kun hän torjui 11 kertaa Thaimaata vastaan MM-karsintaottelussa. Kiina hävisi tiistaina karsintojen viimeisessä ottelussa Etelä-Korealle 1–0, mikä jätti joukkueen vaikeaan paikkaan seuraavaan karsintavaiheeseen pääsyn kannalta.

Lue lisää
Selaa ylöspäin