Päällikkö halusi tehdä kahta työtä yhtä aikaa – Oikeus: Kukaan ei pysty

Muhkeiden korvausten saamisen sijasta kansallisgallerian entinen lakiasiainpäällikkö joutuu maksamaan oikeudenkäyntikuluja yhteensä 57 730 euroa. Jupakassa on kyse siitä, että kansallisgallerian juristi, titteliltään lakiasiainpäällikkö, haki syksyllä 2022 Näytelmäkirjailijat ja käsikirjoittajat yhdistyksen toiminnanjohtajan paikkaa ja tuli valituksi. Tuo juristimiehen havittelema uusi tehtävä oli kokopäiväinen työ ja se piti sisällään viiden hengen toimiston johtamisen. Lakiasiainpäällikkö ei kertonut uudesta työstään...

Lue lisää

Puolustus­voimien upseeri kätki salaista aineistoa kotiinsa – Yli kaksi vuotta vankeutta

Puolustusvoimien tilaturvallisuuspäällikkönä toiminut yliluutnantti on tuomittu nyt myös Helsingin hovioikeudessa törkeästä palvelusrikoksesta. Törkeä palvelusrikos tapahtui Helsingissä joulukuun alun 2010 ja syyskuun lopun 2012 välisenä aikana. Tero Matti Juhani Lampén, 53, oli tuolloin Puolustusvoimien palveluksessa tilaturvallisuuspäällikkönä. Lampén muun muassa valmisteli ja esitteli Puolustusvoimien tilojen ja alueiden turvallisuuteen ja viranomaisyhteistyöhön liittyvää normiohjeistusta.

Lue lisää

Maitoauton ja henkilöauton kolari Alajärvellä – Yksi loukkaantui vakavasti

Pelastus- ja raivaustyöt ovat tällä hetkellä käynnissä. Alajärvellä valtatiellä 16 sattui torstaina maitoauton ja henkilöauton nokkakolari. Maitoauto kaatui kolarissa kyljelleen ojaan. Henkilöauto ajautui ojaan omaan kulkusuuntaansa nähden.

Lue lisää

Toimittaja Sean Ricks saa perheenlisäystä – jakoi hauskan kuvan

Perjantai-ohjelmasta tunnettu toimittaja Sean Ricks, 40, on saamassa perheenlisäystä. Sean jakoi tiedon uudesta tulokkaasta Instagram-päivityksessään. Ilouutisen hän kertoi hauskan kuvan kera. Kuvassa hän ja tulevan lapsen äiti pitelevät vesipyssyjä käsissään veikeät ilmeet kasvoillaan. Seanin kumppanin raskausvatsa näkyy kuvassa selkeästi punaisen kesämekon alta. Näytä tämä julkaisu Instagramissa Henkilön Sean Ricks (@seanaricks) jakama julkaisu – Hei lapsemme!...

Lue lisää

Suonenjoen mansikka ja Puruveden muikku ovat Schwarzwaldin kinkun kanssa samalla listalla – tunnetko kaikki suomalaiset nimisuojatut tuotteet?

Ei ole aivan saman tekevää, minkä nimen elintarvikkeelle, alkoholille tai maataloustuotteelle antaa. Jos jollain tuotteella sattuu olemaan EU:n myöntämä nimisuoja, ja jokin toinen valmistaja yrittää käyttää suojattua nimeä, luvassa on hankaluuksia. Estrella joutui viime vuonna muuttamaan Suomessa myynnissä olevien parmesaanisipsien nimeksi Kypsytetty juusto & merisuola parmesaanin nimisuojauksen vuoksi. Tuotteen nimi tuli vaihtaa, sillä tuotteen käsittelyn...

Lue lisää

Tästä syystä Espanjan EM-joukkue ei laula kansallis­laulua

Yksi maailman vanhimmista kansallislauluista on harvinaisuus. Tarkkaavaisimmat EM-jalkapallon seuraajat saattoivat ennen Espanjan ja Kroatian välistä ottelua huomata, että espanjalaispelaajat pysyivät vaiti kansallislaulun aikana. Selitys suiden pysymiseen supussa on niinkin yksinkertainen, että Espanjan kansallishymnissä ei ole sanoja.

Lue lisää

Veikkaus­liigassa valmentaja­potkut

FC Lahti vaihtaa valmentajaa. FC Lahti tiedottaa antaneensa potkut valmentajalleen Toni Lindbergille. – Lämmin kiitos ”Limpulle” pyyteettömästä työstä seuran eteen. Hyppääminen apuvalmentajan paikalta päävalmentajaksi ei ole koskaan helppoa, mutta ”Limppu” onnistui tässä tehtävässä viime kaudella erinomaisesti. Valitettavasti sama lento ei jatkunut tällä kaudella ja yhteinen matkamme päättyy tällä erää, FC Lahden hallituksen puheenjohtaja Mika Halttunen...

Lue lisää
Selaa ylöspäin