Kolumni: Ari Koposen lupiini­päivitys oli kuvottava – Poliitikot hyökyivät tekemään politiikkaa pienen lapsen puukotuksella

Poliitikot molemmilta laidoilta lähtivät välittömästi ratsastamaan Oulun hirvittävällä veriteolla ja käyttivät sitä sumeilematta oman agendansa ajamiseen, kirjoittaa Iltalehden kolumnisti Sanna Ukkola. Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen kirjoittaa somepalvelu X:ään: “Vieraslaji saapuu pyytämättä ja yllättäen. Se leviää ja lisääntyy hallitsemattomasti, kunnes on levinnyt niin laajalle, että jättää alleen paikalliset lajit. Suomessa eritoten etelässä ongelma on jo suuri....

Lue lisää

Amanda Palo kirjoittaa vaikeista aiheista: ”Venäjällä järkytyttiin, että tällaisen näytelmän tekeminen on Suomessa mahdollista”

Sydämen paikka – sellaiseksi teatterintekijä ja kirjailija Amanda Palo, 34, kokee Helsingin Hakaniemessä sijaitsevan Ravintola Rytmin. Hän vietti siellä aikoinaan hyppytunteja opiskellessaan läheisessä Kallion ilmaisutaidon lukiossa. – Ostimme viimeisillä rahoillamme tiskillä myynnissä olleita irtotupakoita. Ne maksoivat muistaakseni 20 senttiä kappale, Amanda kertoo. Amandan toinen romaani Love Island ilmestyi keväällä. Sitä kuvaillaan kiihkeäksi kertomukseksi addiktiosta ja vääristyneestä minäkuvasta...

Lue lisää

Armotonta kuittailua HJK:lta

Toni Korkeakunnaksen suojatit nousivat lopussa rinnalle ja voittoon. Veikkausliigan keskiviikko-illan huippukamppailu HJK–KuPS sai huikean lopun. Kuopiolaiset johtivat ottelua Petteri Pennasen ensimmäisellä puoliajalla iskemällä maalilla aina 80. minuutille asti, mutta viimeinen kymppi oli kotijoukkueen juhlaa.

Lue lisää
Selaa ylöspäin