Nerokasta! Halloumista voi tehdä helposti sipsejä
Tiesitkö, että halloumijuusto taipuu myös sipseiksi? Katso videolta ohje!
Tiesitkö, että halloumijuusto taipuu myös sipseiksi? Katso videolta ohje!
Näitä huvittelupaikkoja ja tivoleita suomalaiset muistelevat kaiholla. Elokuvaohjaaja Markus Selin kertoo, millaista oli olla perustamassa aikoinaan Euroopan suurinta sisähuvipuistoa. On lämmin kesäpäivä eikä pilvenhattaraakaan näy taivaalla. Ilmassa tuoksuu popcorn ja kaukaa kantautuu vuoristoradassa kiljuvien huvittelijoiden etäinen humu. Tällaisissa tunnelmissa on luotu monen suomalaisen lempimuistot erityisesti lapsuuden ja nuoruuden kesiltä. Nimittäin huvipuistoissa ja tivoleissa.
Pelastuslaitoksen sukeltaja löysi miehen. Lounais-Suomen poliisilaitos tiedottaa, että pelastuslaitos on löytänyt hukkuneen henkilön Satakunnan Jämijärvellä. Pelastuslaitos sai hätäkeskuksen kautta ilmoituksen hieman ennen yhtä sunnuntai-iltapäivänä. Vuonna 1955 syntyneen miehen omaiset olivat aiemmin ilmoittaneet miehen kadonneeksi. Mies oli ollut veneellä liikkeellä, ja hän oli poliisin mukaan pudonnut veteen.
Yksi lukijoista jakoi erikoisen vinkkinsä hyttysten karkottamiseen.
Heili Sirviöstä, 13, tulee Pariisissa Suomen kaikkien aikojen nuorin olympiaurheilija.
Pelastuslaitoksen sukeltaja löysi Jämijärven kunnan Jämijärvestä hukkuneena paikallisen vuonna 1955 syntyneen miehen.
Tanssija-näyttelijä Emil Hallberg on mennyt naimisiin yrittäjä-somevaikuttaja Sofie Sejdija kanssa.
Sipoolainen Marja oli perheineen kävelyllä Helsingin Vuosaaressa, kunnes vastaan tuli kuvottava näky. Sipoolainen Marja Ahonen oli juhannussunnuntaina kävelyllä Helsingin Vuosaaressa perheensä kanssa. Perhe suuntasi Nuottaniemen nuotiopaikalle, jossa heitä odotti karmea sotku. Ahosen ottamissa kuvissa näkyy kaksi täpötäyttä jäteastiaa, joita ympäröivät pitkin kalliota ja nurmikkoa levinneet roskaröykkiöt.
Moldovalaisurheilijoita nähtiin Vladimir Putinin kisoissa. Venäjän Kazanissa on käynnissä olympialaisille vaihtoehtoinen turnaus, jonka järjestäjänä toimii Venäjä itse. Brics-kisoiksi nimetyssä urheiluturnauksessa kilpailee vain Venäjän kutsumia omia kavereita.
Espanjan GP käynnistyy Katalonian moottoriradalla kello 16.00. McLarenin Lando Norris valloitti paalupaikan lauantain aika-ajossa.