Porsaanreikä eläkelaissa – Timo Vornanen voi järjestää itselleen 180 000 euron arvoisen etuuden

Perussuomalaisten eduskuntaryhmästä ampumistapauksen takia erotettu Timo Vornanen voisi halutessaan hyödyntää nykyisessä laissa olevaa porsaanreikää. Helsingin keskustassa huhtikuussa ammuskellut kansanedustaja Timo Vornanen (tv) voi järjestää itselleen sopeutumisrahan peräti seitsemäksi vuodeksi. Järjestelyn mahdollistaa kansanedustajan eläkkeestä ja sopeutumisrahasta annettu laki, jonka mukaan rahaa voidaan maksaa 65-vuotiaaksi, jos edustaja on täyttänyt sopeutumisrahan päättyessä 59 vuotta.

Lue lisää

Elokapina: Poliisi käytti väkivaltaa mielen­osoituksessa

Elokapinan mukaan poliisi kohteli mielenosoittajia kovakouraisesti, muun muassa raahaten ja kaataen heitä. Elokapina järjestää tiedotustilaisuuden perjantain tapahtumista sunnuntaina kello 13. Elokapinan Myrskyvaroitus-kampanjan neljäs mielenosoitus keskeytettiin perjantaina, jotta mielenosoittajat saatiin turvattua poliisiväkivallalta, kertoo järjestö tiedotteessa. Elokapina järjesti perjantaina mielenosoituksen Helsingin Porkkalankadun risteyksessä Länsiväylän päässä, sekä myöhemmin Mechelininkadun ja Pohjoisen Rautatiekadun risteyksessä.

Lue lisää

Suomen keihäskarju teki täysin odottamattoman ratkaisun – ”Porukka katsoi minua”

Janne Läspä lähti Japaniin. Anime ei miellyttänyt. Keihäänheittäjä Janne Läspä teki keväällä todella poikkeuksellisen ratkaisun, kun hän lähti treenileirille Japaniin. Yleensä yleisurheilijat leireilevät esimerkiksi Espanjassa, Etelä-Afrikassa tai Turkissa, mutta Läspällä ei ollut etelän lämpö mielessä.

Lue lisää

Mykistävä latolöytö: Pölyn alla oli ajamaton arvoauto vuodelta 1989 – Rattikin yhä muoveissa

Kaliforniasta löydetty Trans Am on kuin pakasta vedetty. Autoa ei ole koskaan rekisteröity. Pontiacin Firebird on valmistajan ehkäpä legendaarisin automalli. Trans Am -kilpasarjaan suunniteltu Firebirdin Trans Am -varustetaso esiteltiin yleisölle ensimmäisen kerran 1969. Trans Am tarkoitti käytännössä yhdistelmää ulkoasun kohotusta ja tehokkaampaa tekniikkaa. Kymmenen vuotta julkaisemisen jälkeen oli Trans Amin huippuvuosi ja vuonna 1979 kyseistä...

Lue lisää
Selaa ylöspäin