Kommentti: Milan Jaffia odottaa vapaus ja uhkaa karkotus – näin katujengien rikollisuus on muuttunut
Samalla katujengi-ilmiö on muuttanut muotoaan, kirjoittaa MTV:n rikostoimittaja Pekka Lehtinen.
Samalla katujengi-ilmiö on muuttanut muotoaan, kirjoittaa MTV:n rikostoimittaja Pekka Lehtinen.
G7-ryhmän valtiojohtajat ovat päässeet sopimukseen Venäjän jäädytettyjen varojen käytöstä Ukrainan hyväksi.
Poliisi pyytää yleisöltä apuja Eurassa maastosta löytyneen vainajan tunnistamiseksi.
Edin Terzic on saanut potkut Borussia Dortmundin päävalmentajan paikalta sen jälkeen, kun hänen kerrottiin ottaneen yhteen Mats Hummelsin kanssa ennen Mestarien liigan finaalia.
Jalkapallon miesten EM-kilpailut käynnistyvät perjantaina Saksassa. Tanskan ja Sveitsin maajoukkueiden valmistautumista on varjostanut harjoituskenttien nurmen heikko kunto.
Matkalla kaikki ei aina suju suunnitelmien mukaan.
Suomen presidentti Alexander Stubb isännöi Kultaranta-keskusteluja. Tasavallan presidentti Alexander Stubb vastasi tänään torstaina järjestettävien Kultaranta-keskustelujen alussa dosentti Janne Saarikiven Ylen haastattelussa esittämään kritiikkiin. Saarikiven mukaan Stubbin presidenttiyteen liittyy kaksi kysymystä: miten hän ymmärtää syrjäseutujen ihmisten elämää, sekä se, että löytyykö Nato-presidentin joukoista tarpeeksi Venäjä-osaamista.
12-vuotias lapsi kuoli Myyrmäessä torstaina sähköpotkulaudan ja auton törmäyksessä. Kouluikäisen lapsen kuolema järkyttää Vantaan Myyrmäessä. Iltalehti kävi tapahtumapaikalla torstaina aamupäivällä. Ihmiset toivat paikalle kukkia ja kynttilöitä. Paikalla olijat ja ohikulkijat kertoivat olevansa järkyttyneitä tapauksesta.
Tapahtuman osallistujalistalta löytyy vino pino muun muassa kotimaisia ja ulkomaalaisia poliitikkoja, Puolustusvoimien ylimpiä upseereita sekä eri medioiden johtohenkilöitä. Suomen tasavallan presidentti Alexander Stubb isännöi tänään torstaina alkavia Kultaranta-keskusteluja. Sauli Niinistön virkakausillaan perinteeksi muodostamaa tapahtumaa vietetään tänä vuonna presidentin Naantalin kesäasunnon sijaan Helsingissä Presidentinlinnan tiloissa. Syynä on Kultarannassa käynnissä oleva peruskorjaus.
Käräjäoikeuden mukaan valetilien ja viestien ainoa tarkoitus oli houkutella uhri seksuaalisiin tekoihin. Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus on tuominnut neljä vuonna 2006 syntynyttä poikaa nuorena henkilönä tehdyistä seksuaalirikoksista ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Kaikki tuomitut ovat olleet tekoaikaan 15-vuotiaita. Käräjäoikeuden mukaan törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomitut pojat olivat yhdessä kahden alle 15-vuotiaan pojan kanssa luoneet kaksi Snapchat-valetiliä.