Mikä hitsin hotsi? Hämeenlinnan "kansallisruoka" on monelle täysin tuntematon
Halpa vs. kallis makumatkalla -sarjassa tutustutaan hämeenlinnalaiseen grilliruokaan.
Halpa vs. kallis makumatkalla -sarjassa tutustutaan hämeenlinnalaiseen grilliruokaan.
Äänestäminen tapahtuu varsinaisena vaalipäivänä omassa äänestyspaikassa. Euroopan parlamentin vaalien varsinaisen vaalipäivän äänestys alkaa sunnuntaina kello 9, kun vaalihuoneistot avautuvat. Äänestys jatkuu iltakahdeksaan saakka. Jos äänestyspaikalla on jonoa kello 20, saavat kaikki siihen mennessä paikalle saapuneet äänestää rauhassa ennen äänestystoimituksen lopettamista.
Eläinpuistoon liittyvien alaskirjausten takia kaupungin tulos painui miljoonia miinukselle. Ähtärin kaupunki alaskirjaa taseestaan saatavia, joita sillä on Ähtärin eläinpuistoon liittyviltä tytäryhtiöiltään. Alaskirjaukset vetivät Ähtärin kaupungin vuoden 2023 tuloksen noin 6,9 miljoonaa euroa tappiolle. Sen seurauksena kaupungin taseeseen tulee alijäämää noin 2,6 miljoonaa euroa.
Hame ja toppi olivat vantaalaisen Merituuli Kermanin, 50, turvavaatteita. Niitä hän piti yllään ensimmäisissä kuvissa, jotka kuvaaja otti hänestä hienostohotellin huoneessa. Hän oli tullut suoraan töistä, lisännyt vain meikkiä ja avannut ranskanletit hiuksistaan saadakseen kiharoita. – Lopulta en valinnut itselleni yhtäkään ensimmäisistä kuvista, Merituuli kertoo nyt pari kuukautta myöhemmin. Merituuli Kerman on kahden lapsen äiti....
Jari-Matti Latvalan veri vetää edelleen ratin taakse. Jari-Matti Latvala neuvottelee osallistumisesta Suomen MM-ralliin. Toyotan tallipäällikkö myöntää Iltalehdelle ajatuksen osallistua Keski-Suomen sorateillä ajettavaan kilpailuun polttelevan mielessä.
Viivi Lehikoinen on puhunut palautumisen ongelmista. Valmentaja käänsi keskustelun muualle. 400 metrin aitajuoksun SE-naisen Viivi Lehikoisen, 24, tilanne puhuttaa. Vuosi sitten kesäkuussa uudeksi Suomen ennätykseksi 54,40 sekuntia juossut Lehikoinen on kolmessa edellisessä kisassaan juossut reilusti päälle 56 sekunnin aikoja.
Eniten sataa maan länsi- ja eteläosissa, mutta sadekuuroja voi esiintyä ympäri Suomen.
Suomalaiskapteeni Aleksander Barkov keräsi ylistystä avausfinaalin jälkeen.
Lämpötilojen ennustetaan voivan kohota yli 40 asteeseen esimerkiksi Italian ja Kreikan eteläosissa.
Venäjä käymässä hyökkäyssodassa on kyse Ukrainaa isommistakin asioista, sanoo sotatieteiden dosentti Ilmari Käihkö.