Yöelämä | Suosittu klubi Helsingin Sörnäisissä on vaikeuksissa
Post Bar pyrkii välttämään konkurssin julkisella varainkeruukampanjalla. Yökerhon mukaan alan tilanne on laajemminkin vaikea.
Post Bar pyrkii välttämään konkurssin julkisella varainkeruukampanjalla. Yökerhon mukaan alan tilanne on laajemminkin vaikea.
Jos joutuu valitsemaan liian monen vaihtoehdon väliltä, ei osaa valita niistä yhtäkään.
WHO:n mukaan riski taudin leviämisestä väestöön on toistaiseksi pieni.
Salomaa oli kuollessaan 69-vuotias.
Keskiviikkona ja torstaina Helsingissä vieraillut Naton pääsihteeri Jens Stotenberg on toiminut sotilasliiton johdossa jo noin kymmenen vuotta. Lokakuussa hänen kautensa päättyy. ”Olen varma, että keksin jotakin mielekästä tehtävää”, hän sanoo.
Sami Tenkanen on tehnyt NRJ:n aamuohjelmaa, ollut perustamassa Radio Rockia ja nykyisin hän johtaa Bauer median radioita niin Suomessa kuin Ruotsissakin. Tylsää työviikkoa hän ei vielä myönnä radiohommissa kokeneensa.
Politsei palub abi leidmaks Sinimäe aleviku hooldekodust lahkunud 46-aastast Sergeid. Pühapäeval, 2. juuni keskpäeval anti Häirekeskusele teada, et Sinimäe alevikus asuvast hooldekodust lahkus sama päeva hommikul 46-aastane mees ja ta pole tagasi tulnud. Oma terviseseisundi tõttu võis mees sattuda segadusse ning ei pruugi ümbritsevat õigesti tajuda. Sergei on 165 cm pikk ja kõhna kehaehitusega. Hooldekodust...
Muutoksen jälkeen ehdonalaiseen vapauttamisen järjestelmä on yleisesti hyväksyttävä ja oikeudenmukainen, sanoo oikeusministeri Leena Meri.
Helsingin Maunulassa on kateissa 72-vuotias mies, kertoo poliisi.