Kalle Rovanperä hyppää toiseen kilpaluokkaan
Kalle Rovanperä hyppää viikonloppuna uuden kilpaluokan pariin.
Kalle Rovanperä hyppää viikonloppuna uuden kilpaluokan pariin.
Forecan meteorologin mukaan ilmat ovat tämän viikon loppupuolella selkeästi viilenemään päin. Auringonpalvojat kaipasivat, ja toukokuu toimitti. Suomessa on viime kuun aikana mitattu ennätyksellisiä lämpötiloja ja sää on ollut hyvin aurinkoista. Mutta siihen tulee nyt muutos. Forecan päivystävän meteorologin Joanna Rinteen mukaan tällä viikolla helteet väistyvät, ja sää viilenee selvästi. Rinne kertoo, että torstaina Suomen yli...
Tuskin on sormikkaat ja pipot saatu kaappiin ja veri alkanut hieman kiertää sormenpäissä, kun jostakin jo ryömii esiin kansanosa, joka on varmaan kuluvan talven elänyt kuin seitsemännessä taivaassa. Nimittäin helteestä valittajat. Kuluvalla talvella tarkoitan tietenkin juuri taakse jäänyttä vuodenaikaa viisine takatalvineen ja Suomen ylle viikkokausiksi jämähtäneine pakkasilmiöineen. Toukokuun lopussa suomalaisia viimein armahdettiin. Tuli keväthumaus, kerralla...
Esiintymislavoilta hangille siirtynyt Antti Tuisku on täysillä hiihdon maailmassa. Missä mennään projektin kanssa? Laulajana kansansuosioon noussut Antti Tuisku yllätti monet kertoessaan, että hänen aikomuksenaan on ryhtyä kilpahiihtäjäksi. Tavoitteena ovat SM-kisat. Tuisku on fyysisesti huippukunnossa, mutta SM-tason hiihtoihin osallistumiseen vaaditaan hirmuista määrää työtä.
Jari-Matti Latvala palaa ratin taakse. Jari-Matti Latvala osallistuu Seinäjoella kesäkuun puolivälissä ajettavaan Pohjanmaan SM-ralliin. Latvala on ilmoitettu kisaan nelivetoisella Toyota Celica Turbo -autolla. Latvalan kartturivalinta on yllättävä. Nuottia Pohjanmaan rallissa lukee Esapekka Lapin aisaparina tunnettu Janne Ferm. Ferm on toiminut Lapin kartturina vuodesta 2010 lähtien ja tuleva SM-ralli on vasta toinen kerta, kun hän hyppää...
Levyillään Journey on turhan usein kuulostanut tasapaksulta, mutta Helsingissä se todisti taas olevansa jämäkkä esiintyjä.
Valkeakosken surma herätti Ylilaudalla kiivasta keskustelua, spekulointia ja huhujen levittämistä. Kaikkien viestien sisältö ei sovi herkimmille.
Charlesin kasvot näkyvät uusissa viiden, kymmenen, 20 ja 50 punnan seteleissä.
Femke Bolin haastattelu herätti ihmetystä ME-juoksun jälkeen
Maatalouspolitiikka on iso osa EU-politiikkaa. Tulevilla mepeillä on sitä koskevassa päätöksenteossa valtaa.