Tutkijoiden mukaan erilainen naismaku saa heteromiehet ystävystymään
Miehet ystävystyvät helpommin sellaisten miesten kanssa, joilla on erilainen naismaku, sanoo tutkimus.
Miehet ystävystyvät helpommin sellaisten miesten kanssa, joilla on erilainen naismaku, sanoo tutkimus.
SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen vaativat pääministeriä esittämään Unkarin puheenjohtajavuoron perumista. SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman vaatii pääministeri Petteri Orpolta (kok) aktiivisuutta Unkarin EU-puheenjohtajuuden siirtämisessä. Lindtman vaati Orpolta toimia Iltalehden maanantain EU-vaalitentissä. Unkarin puheenjohtajuuden on määrä alkaa heinäkuun alussa. Huolena on, että Unkari on jarruttamassa Ukrainan tukea.
Trumpin kampanjan rahoituksessa on nähty varainkeruupiikkejä niinä päivinä, kun entistä presidenttiä vastaan käydyissä oikeusjutuissa on koettu uusia käänteitä. Republikaanien miljardöörikannattajat jatkavat Donald Trumpin tukemista rikostuomiosta huolimatta, uutisoi BBC. Yhdysvaltain entinen presidentti todettiin viime viikolla New Yorkissa pidetyssä oikeudenkäynnissä syylliseksi 34 eri syytekohtaan. Rikokset liittyvät yritystietojen väärentämiseen pornotähti Stormy Danielsin lahjomisen peittelemiseksi. Tähän asti Trumpin vaalirahoitus...
Somessa kiertäneessä ”tappolistassa”oli Helsingin Sanomien mukaan toista kymmentä alaikäisen nimeä. Helsingin Sanomat kertoo, että sosiaalisessa mediassa kiertäneessä ”tappolistassa” on ollut ollut toista kymmentä alaikäisten henkilöiden nimeä. Lista kiersi viikonloppuna nuorten suosimilla somealustoilla. Asiaa kommentoi HS:lle tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Pekka Ylinen Sisä-Suomen poliisilaitokselta.
Tuomas Iisalon menestys on herättänyt huomiota myös NBA:ssa. Suomalainen koripallovalmentaja Tuomas Iisalo, 41, on Walla Sport -sivuston mukaan ehdolla Washington Wizardsin apuvalmentajaksi. Iisalo valmentaa tällä hetkellä Paris Basketballia, joka aloittaa tänään Ranskan liigan finaalit Monacoa vastaan. Iisalo on johdattanut joukkueensa tällä kaudella jo Eurocupin ja Ranskan cupin voittoon.
Sergio Perez solmi jatkosopimuksen Red Bullin kanssa. F1-kuljettaja Sergio Perez on tehnyt kahden vuoden jatkosopimuksen Red Bullin kanssa. Meksikolainen on ollut potkuhuhujen keskellä, mutta Red Bull vahvisti diilin tiistaina.
Rob Burrow’n viimeinen viesti tuli julki. Rugbylegendan Rob Burrow, 41, kuoli sunnuntaina perheensä ympäröimänä, uutisoi BBC. Byrrow’lla diagnosoitiin parantumaton sairaus MND vuonna 2019. Hänelle annettiin vain kaksi vuotta elinaikaa. Duodecim-lehden mukaan MND on harvinainen sairaus, joka vaurioittaa motorisia hermoja.
Modi jatkanee ennustettua huonommasta vaalituloksesta huolimatta pääministerinä tukipuolueidensa avulla. Gandhin johtama oppositiokoalitio on saamassa 143 paikkaa lisää.
Ihmiskokeisiin on edennyt useita uusia menetelmiä.
1990-luvulla kotimaisen jazzin uutta sukupolvea edustanut Rantala on nyt yhtyeensä nestori.