Home » Archives for juuni 2024 » Page 947

Laiva lähestyi jo satamaa, kun Tarja näki, kuinka poliisit alkoivat eristää aluetta – "Tiesin, että jokin on vinossa"

Laiva oli juuri tulossa satamaan, kun sen keula silminnäkijän mukaan upposi nopeasti. Matkustaja-alus M/s Kymppi oli tulossa hakemaan täyttä laivallista matkustajia Lahden satamasta Enonsaareen, kun aluksen keula vajosi rannan läheisyydessä. Laiva lähestyi Lahden satamaa Vesijärvellä noin kello 11.30 sunnuntaina. Noin 80-paikkaisen M/s Kymppi -aluksen oli määrä lähteä Enonsaareen puolilta päivin.

Lue lisää

Ei enää helteitä

Ensi viikon loppupuolella kylmenee selvästi. Toukokuu oli historiallisen helteinen, mutta nyt poikkeuksellisen lämpimät päivät ovat väistymässä. Ensi viikon lopulla jopa 20 asteen ylittyminen on tiukassa, ennustaa Kristian Roine Forecan tuoreessa sääblogissa. Sunnuntaina on ukkostanut suuressa osassa maata. Ukkoskuurot ovat myös hieman viilentäneet säätä, mutta helleraja on tänäänkin ylittynyt laajoilla alueilla Kymenlaaksosta aina Etelä-Lapin korkeudelle saakka.

Lue lisää

Tunnistatko Suomen kaupungit pelkkien kuvien perusteella? Testaa!

Suomessa on 309 kuntaa, joista 108 käyttää itsestään kaupunki-nimitystä ja 201 kunta-nimitystä. Suomen pienimmässä kaupungissa Kaskisissa on 1 256 asukasta ja suurimmassa kaupungissa Helsingissä taas on 664 028 asukasta. Suomeen mahtuukin monia pistäytymisen arvoisia kaupunkeja. Annan tietovisassa pääset testaamaan kaupunkitietämystäsi. Tunnistatko vain yhden kuvan perusteella, mistä kaupungista on kyse?  Lue myös: Testaa, kuinka hyvin hallitset Suomen...

Lue lisää

Portion Boysin Tiina Forsby kohtasi kiusaajansa: “Naamani triggeröi häntä“

Suositun Portion Boys -yhtyeen Jalotiina eli Tiina Forsbyn viime vuosi oli vaikea. Hän joutui rajun nettikiusaamisen uhriksi. – Kaikessa kauheudessaan uskon, että sen kaiken piti tapahtua. Tästä tuli minulle elämän prosessi. Tulen tekemään monella tavalla työtä sen eteen, että täällä olisi hyvä olla, Tiina totesi Mannerheimin Lastensuojeluliiton Muotia ja tähtiä- hyväntekeväisyysmuotinäytöksessä tapahtumatalo Bankissa Helsingissä. Kiusaamisen...

Lue lisää

Kaapo Kakosta raju vitsi: ”Mitä suomalais­seurat maksavat nykyään?”

Kaapo Kakon tulevaisuus NHL:ssä puhuttaa. Kaapo Kakon, 23, sopimus New York Rangersin kanssa päättyy tulevaan kauteen. Osa pohjoisamerikkalaisista toimittajista ei ennusta suomalaishyökkääjälle kovinkaan valoisaa tulevaisuutta. – Miltä Kaapo Kakon seuraava sopimus näyttää? Daily Faceoffin Steven Ellis pohtii X:ssä.

Lue lisää
Selaa ylöspäin