IL:n tiedot: Ylen säästöistä päättävästä ryhmästä väläytellään jo mahdollisuutta, että koko työ voi kaatua

Ylen rahoituksesta ja tehtävistä neuvottelevan ryhmän toimikausi päättyi ja sopua ei ole syntynyt. Nyt väläytellään jo mahdollisuutta, että työ päättyy tuloksettomana. Iltalehden tietojen mukaan Ylen tehtäviä ja rahoitusta arvioivan eduskunnan työryhmän ympärillä on ruvettu väläyttelemään jo mahdollisuutta, että ryhmän työ raukeaa tuloksettomana. Työryhmän toimikausi päättyi kesäkuun loppuun, ja neuvottelutulosta ei ole syntynyt. Ryhmä ei ole...

Lue lisää

Poliisi­operaatio Linnanmäen kupeessa – Tästä oli kyse

Poliisi otti yhden henkilön kiinni paikan päällä. Poliisilla oli maanantaina huomiota herättänyt operaatio Helsingissä Linnanmäen huvipuiston kupeessa sijaitsevassa Auroratalossa. Helsingin poliisilaitoksen tilannekeskuksesta kerrotaan, että poliisi otti kiinni yhden henkilön epäiltynä laittomasta uhkauksesta ja virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta.

Lue lisää

Trumpilla oikeus osittaiseen syytesuojaan

Yhdysvaltain korkein oikeus teki päätöksen Trumpin syytesuojasta. Yhdysvaltain korkein oikeus on päättänyt, että Donald Trumpilla on oikeus vaatia osittaista koskemattomuutta vaalikauden ajalla tehtyjen tekojen tutkintaan. Trump juhli päätöstä Truth Social -sivustolla kirjoittamalla päätöksen olevan ”suora voitto perustuslaillemme ja demokratiallemme. Ylpeä amerikkalaisuudestani!”

Lue lisää

Ukkoset on peruttu

Maanantaille ennustetut rajut ukkoset ovat peruuntuneet. Ukkosrintama jää pääosin Venäjälle. Suomessa ukkostaa paikoitellen lähinnä Joensuun ja Savonlinnan korkeudella. Heinäkuun alkuun ennustettiin rajuja ukkosia. Päivän mittaan ennustus on muuttunut, eikä ukkoskuuroja ole luvassa kun vain paikoitellen, kertoo Forecan päivystävä meteorologi Joonas Koskela. – Ukkoset ovat aina paikallisia ja olosuhteista hyvinkin riippuvia ilmiöitä. Nyt ei ensinnäkään ollut...

Lue lisää

Kohu yltyy: Englannin supertähden rivo ele tutkitaan

Jude Bellingham pelasti Englannin täydelliseltä nöyryytykseltä. Englannin futisjoukkue horjui kuilun partaalla sunnuntaina, kun se oli tippumassa EM-kisoista neljännesvälieräottelussa Slovakiaa vastaan. Kolmen leijona ryhmä oli 0–1-tappiolla, kun varsinaisen peliajan lisäksi kolme ensimmäistä lisäaikaminuuttia oli jo pelattu.

Lue lisää
Selaa ylöspäin