Joe Bidenin pojan alastonkuvat lävähtivät televisioon USA:ssa

Hunter Biden haastoi Fox Newsin oikeuteen. Yhdysvaltain presidentti Joe Bidenin poika Hunter Biden haastaa Fox News -televisiokanavan oikeuteen ”kostopornon” esittämisestä. Asiasta kertoo muun muassa uutistoimisto AP. Fox julkaisi vuonna 2022 The Trial of Hunter Biden -nimisen minisarjan, joka käsitteli presidentin pojan rikosoikeudenkäyntiä. Dramatisoidussa sarjassa esitettiin Hunter Bidenin olevan rikossyytteessä lahjusten ottamisesta, mitä ei ole todellisuudessa...

Lue lisää

Pääkirjoitus: Ennennäkemätön nokkapokka – Liian pieni asiantuntija­joukko rähisee rajalaista

Rajalakiriita osoitti jälleen kerran, että Suomen perustuslakiasiantuntijoiden joukko on turhan pieni ja arvoiltaan homogeeninen, kirjoittaa vastaava päätoimittaja Perttu Kauppinen. Kiistely uudesta rajalaista tai niin sanotusta käännytyslaista on ajanut Suomen perustuslakiasiantuntijat ja -instituutiot ennennäkemättömään nokkapokkaan. Kaksi yleisesti kuultua perustuslakiasiantuntijaa, emeritusprofessori Kaarlo Tuori ja professori Martin Scheinin ovat kovaäänisesti vastustaneet lakia ja soimanneet eduskunnan perustuslakivaliokuntaa ja sen...

Lue lisää

Näin teet perinnöstä kultamunan ja vältät laskupommin – Lue täältä parhaat jutut ja neuvot

Perimiseen voi liittyä kammottavia sudenkuoppia tai huomattavaa rahallista etua. Perinnöstä voi kuitenkin tehdä todellisen kultamunan, jolloin perinnönjako sujuu jouhevasti. Kokosimme parhaat jutut perimisestä yhteen. Perimiseen voi liittyä yllättäviä etuuksia, joita moni ei tiedä. Perimistilanteessa voi saada huomattavaa rahallista hyötyä, jos tietää mitä on tekemässä. Oletpa perimässä tai valmistelemassa omaa perintöäsi, tämä juttu kokoaa asiantuntijoiden parhaat...

Lue lisää
Selaa ylöspäin