Kommentti: Viktor Orbán on Putinin juoksupoika

Putinin vieraaksi Moskovaan perjantaina matkannut Viktor Orbán haluaa Ukrainan alistuvan rauhaan Venäjän ehdoilla. Samalla hänen toimintansa horjuttaa Ukrainaa tukevien maiden viestiä yhtenäisyydestä, kirjoittaa Iltalehden ulkomaantoimittaja Heikki Mulari. Unkarin pääministeri Viktor Orbánilla on ollut kiireinen viikko. Maanantaina Unkari aloitti puolivuotiskautensa EU:n puheenjohtajana, mutta jo sunnuntaina Orbán kerkesi perustaa uuden Isänmaan ystävät Euroopan puolesta -nimisen ryhmän Euroopan...

Lue lisää

Imatran turvallisuus­päällikkö vetää sanojaan takaisin omituisten "Pena" -pyrkyreiden tapauksessa

Viime aikoina on tehty murtoja Suomen vesihuollon kohteisiin. Lisäksi Suomen alueella on havaittu esimerkiksi venäläisiä lentokoneita. Imatralta kerrotut seikat ”Penaa” etsivistä, kriittisiin rakennuksiin pyrkivistä henkilöistä eivät näytä pitävän paikkaansa siinä laajuudessa kuin ensin kerrottiin. Yle uutisoi torstaina alueen viimeaikaisista tapahtumista. Imatran riskienhallinta- ja turvallisuuspäällikkö Samuel Venäläinen kertoo Iltalehdelle, että tuntemattomat ihmiset ovat esimerkiksi ”haahuilleet” sisään...

Lue lisää

Neljä Ylen päätoimittajaa julkaisi jyrkän viestin – Eivät kerro, maksaako Yle palkkioita vähemmistöjen huomioimisesta

Yle on julkaissut vastaavien päätoimittajien kannanoton Yleen liittyvästä monimuotoisuuskeskustelusta. Ylen vastaavien päätoimittajien Johanna Törn-Mangsin, Ville Vilénin, Jouko Jokisen ja Panu Pokkisen yhteisessä kannanotossa kerrotaan, että ihmisen arvostaminen on kirjattu Ylen arvoihin ja sitä noudattaa jokainen työntekijä. – Monimuotoisuuden edistäminen eri tavoin on yksi keino huolehtia siitä, että pystymme entistä paremmin toimimaan arvojemme mukaisesti, päätoimittajat kirjoittavat.

Lue lisää

Saksan maine koki kolauksen EM-kisoissa: ”Zombien maa”

Saksassa on kiitelty hienoa kisatunnelmaa, mutta lieveilmiöitä on ollut paljon. Saksan järjestämissä jalkapallon EM-kisoissa on kiitelty upeaa tunnelmaa, eikä suotta. Ilmapiiri on ollut aivan eri luokkaa kuin esimerkiksi Qatarin MM-kisoissa 2022, kun Fifa päätti järjestää lippulaivaturnauksen ohkaisen lajikulttuurin lilliputtivaltiossa aavikolla.

Lue lisää

Nyt kajahti kova väite: Valtteri Bottas on noussut tämän tallin ykkösvaihto­ehdoksi

Carlos Sainzin siirto ratkaisee paljon. Espanjalaiskuski on väitteen mukaan kallistumassa ranskalaistalli Alpinen suuntaan. Formula.uno-sivusto kirjoittaa käänteestä F1-kuskimarkkinoilla. Sivuston mukaan Valtteri Bottas on nyt yllätyskäänteellä noussut Williamsin ykkösvaihtoehdoksi.

Lue lisää
Selaa ylöspäin