EM-kisojen tähtikapteenin suora vuodatus käynnisti rajun kritiikkimyrskyn – "Häipäisee Espanjan"
Espanjan maajoukkueen kapteeni Alvaro Moratan ympärillä kiehuu kuuma soppa EM-kisojen välieräottelun alla.
Espanjan maajoukkueen kapteeni Alvaro Moratan ympärillä kiehuu kuuma soppa EM-kisojen välieräottelun alla.
Suomalaiset löytävät musiikkinsa pääosin radiosta
Oman vakuutuksen ehdot kannattaa selvittää etukäteen siltä varalta, että autoreissulla ulkomailla kolisee.
Helsingin yliopiston ja Helsingin yliopistollisen sairaalan tutkijat onnistuivat luomaan soluja, joiden jakautumista voidaan kontrolloida.
Lähes kaksikymmentä pelastuslaitoksen yksikköä hälytettiin paikalle. Pelastuslaitos sai tiistaina kello 11.13 hälytyksen suuresta ilmaliikenneonnettomuudesta Tampere-Pirkkalan lentoasemalle osoitteella Tornikaari. Noin vartin kuluttua pelastuslaitos tiedotti, ettei paikalla ollut tarvetta sen yksiköille.
USA:n maavoimien everstistä evp. ja entisestä ulkoministeriön diplomaatista tuli Nato-kriitikko, joka väittää, että Suomi teki virheen liittyessään Natoon. Iltalehti tapasi Washingtonissa 29 vuotta Yhdysvaltain armeijan palveluksessa toimineen ja everstinä eläköityneen Ann Wrightin, joka toimi 13 vuotta myös Yhdysvaltain ulkoministeriön virkamiehenä ja diplomaattina. Nykyisin 77-vuotias Wright on rauhanaktivisti ja tiukka Nato-kriitikko, joka väittää, että Suomi ja...
Pariisin lentokenttien on toimittava kovaan paineen alla olympialaisten aikaan. Pariisin lentokenttien työntekijöitä edustavat liitot uhkaavat aloittaa lakon olympialaisten alla. Asiasta kertoo Dagbladet ranskalaista Le Mondea siteeraten. Varoituksen mukaan lakko alkaisi Charles de Gaullen ja Orlyn kentillä 17. heinäkuuta. Reilun kahden viikon ajan kestävät Pariisin olympialaiset käynnistyvät 26. heinäkuuta.
Bertone Lamborghini Genesis on konseptiauto, joka ei ikinä ehtinyt tuotantoon. Oman aikakautensa tuotteessa riittää ihmeteltävää. Moni on unohtanut italialaisen autovalmistajan Lamborghinin pikkubussikokeilun. Tolkuton maantieraketti Genesis ansaitsee kuitenkin paikkansa kollektiivisessa automuistissa omintakeisuutensa vuoksi. Vuonna 1988 Lamborghini ja suunnittelutalo Bertone julkaisivat yhteistyössä tehdyn Genesiksen ensimmäistä kertaa Torinon autonäyttelyssä.
Helsingin Sanomat selvittää parhaillaan, mitä odotuksia lukijoilla on HS:n etusivusta ja sen käytöstä. Osallistu HS:n kehittämiseen vastaamalla muutamaan kysymykseen.
Pienkoneella oli ollut hankaluuksia lentokentän läheisyydessä, mutta tilanteesta ei aiheutunut pelastuslaitokselle tehtävää.