Televisioarvio | Uutuusdokumentti paljastaa: Ikea väittää toimivansa vastuullisesti, mutta totuus on aivan muuta
Ikea nielee prosentin kaikesta puusta, mitä maailmassa kaadetaan vuosittain. Se tarkoittaa yhtä puuta kahden sekunnin välein.
Ikea nielee prosentin kaikesta puusta, mitä maailmassa kaadetaan vuosittain. Se tarkoittaa yhtä puuta kahden sekunnin välein.
Teinivuotensa 1990-luvulla eläneet tytöt joivat enemmän alkoholia, jos he olivat ulkonäöltään viehättäviä. Tutkijat yrittivät avata teinien riskinoton, ulkonäön ja sosiaalisen aseman kiemuroita.
Toimittaja-kirjailija Mark Levengood sanoo olevansa ”sillä tavalla suomalainen”, että ajattelee elämässä olevan sekä hyviä että huonoja asioita.
Useita kouluja on jäämässä tyhjilleen tulevaisuudessa eri puolilla Uuttamaata.
Puolustusministeriö kertoo tiedotteessa, että merimiinayhteistyöllä pyritään vahvistamaan Itämeren alueen yhteistä puolustusta.
Kalle Rovanperä palasi WRC-auton rattiin Jyväskylässä ja vierelle hyppäsi Sami Pajari.
Adrian Mutu kertoo, miksi Cristiano Ronaldo ei lopeta