Ari taltioi videolle hurjan raekuuroon – "Ropina oli melkoinen"
Tiistai-iltapäivän yllättävä raekuuro kesti viidestä kymmeneen minuuttia.
Tiistai-iltapäivän yllättävä raekuuro kesti viidestä kymmeneen minuuttia.
Joutsenon keskustassa Kesolantiellä palaa vanha koulurakennus.
Puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) allekirjoitti useita sopimuksia Nato-huippukokouksen yhteydessä tiistaina.
Ranskan ja Espanjan välisen EM-välierän jälkeen nähtiin ikävä tilanne, jonka yhteydessä Espanjan kapteeni Alvaro Morata loukkasi polveaan.
Antti Niemi suitsuttaa Espanjaa ja sen nuoria laitureita
Kun Valko-Venäjää itsevaltaisesti 30 vuotta hallinneesta Lukašenkasta aika jättää, alkaa maassa valtakamppailu jonka seuraukset ovat kauaskantoiset. Valko-Venäjän itsevaltaisen presidentin Aljaksandr Lukašenkan terveydentila on viime aikoina taas kerran herättänyt kysymyksiä. Lukašenkan kerrotaan sairastuneen pahoin viime viikolla Shanghain yhteistyöjärjestön kokouksessa Kazakstanin pääkaupungissa Astanassa.
Ministerinä Marinin hallituksessa toiminut Thomas Blomqvist putosi eduskunnasta viime kevään vaaleissa. Nyt hän kertoo putoamisestaan tyhjän päälle. Sopivaa työtä ei ole löytynyt. ”Näkymätön ministeri” ja ”tuntematon ministeri” olivat Thomas Blomqvistista (r) yleisesti käytettyjä ilmaisuja, kun hän toimi Sanna Marinin (sd) hallituksessa pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministerinä. Ministerit yleensä hyötyvät saamastaan julkisuudesta, mutta Blomqvist putosi eduskunnasta...
Paavo Nurmi juoksi kaksi olympiakultaa samana päivänä tasan sata vuotta sitten. Keskiviikkona on suomalaisen sankaritarinan vuosipäivä, kun Paavo Nurmi juoksi Pariisin olympialaisissa 10.7.1924 kaksi kultamitalia yhden päivän aikana. Nurmi nappasi kultaa ensin 1 500 metrillä, minkä jälkeen hän kävi juoksemassa kultaa myös 5 000 metrin matkalla.
Voi olla, että varsinaista klassikkoa Hollannin ja Englannin välierästä ei sukeudu, mutta näkyykö tuomari Felix Zwayerin ja Jude Bellinghamin erikoislaatuinen suhde kentällä? Keskiviikkona päästään jännittämää EM-futiksen toista välierää Hollannin ja Englannin välillä. Hollanti on edennyt välieriin melkoisen tasoiteltua tietä. Lohkokolmosena pudotuspelivaiheeseen edennyt Oranje sai vastaansa heikon Romanian sekä Turkin. Joukkue hävisi ja voitti Puolan.
Terrori-iskujen uhka pysyy korkeana Ranskassa. Ranskan tiedusteluagentit ovat pidättäneet useita henkilöitä terrori-iskuista epäiltynä, uutisoivat useat mediat. Viranomaiset pidättivät henkilöt kahdessa eri tapauksessa ja estivät näin terrori-iskut. Heidän epäillään suunnitelleen itsemurhapommi-iskuja Pariisin olympialaisiin.