"Uhri sanoi nimen" – Olli kertoo Narinkkatorin puukotuksen jälkeisistä hetkistä
Yhtä ihmistä puukotettiin tiistaina Helsingin Narinkkatorilla Kampissa.
Yhtä ihmistä puukotettiin tiistaina Helsingin Narinkkatorilla Kampissa.
Samana päivänä Nato-maat julistivat aloittaneensa F-16-hävittäjien toimitukset Ukrainaan.
Useat torimyyjät ovat huomanneet, että mansikkasato on tänä vuonna ollut jo epätyypillisen heikko.
Kaupoista ja taimitarhoista ylijääneet kasvit saatiin hyötykäyttöön, kun Helsingin Suvilahteen istutettiin puisto hävikkikasveista.
Jalkapallon EM-kisojen teinitähdestä Lamine Yamalista tehtiin aivan käsittämätön tarjous La Liga -seura FC Barcelonalle.
Patrik Laine ja Kaapo Kakko ovat kovien siirtohuhujen kohteena jääkiekkoliiga NHL:ssä.
Yle Radio 1:n juontaja Juha Salomaa esiintyy radiolähetyksessä viimeistä kertaa perjantaina 12. heinäkuuta.
Simpsonit ovat ennustaneet tulevaisuutta jo yli 20 vuoden ajan.
Nurmijärven Klaukkalassa on tavattu erikoinen kaveri: vitivalkoinen orava. Iltalehden lukija hämmästyi toukokuisena hellepäivänä. Naapurista kutsuttiin yhtäkkiä pihapiiriin ihmettelemään puuhun ilmestynyttä pörröhäntää. – Naapurin puussa oli valkoinen orava. Kyseinen orava on täällä Klaukkalassa aiemminkin pyörinyt, mutta nyt se oli eksynyt meidän kulmille, lukija sanoo.
Onnettomuus aiheuttaa hetkellistä liikennehaittaa molempiin suuntiin. Raitiovaunu ja henkilöauto kolaroivat Helsingin Pitkälläsillalla, kertoo Helsingin kaupungin pelastuslaitos. Henkilöautossa olleet kaksi henkilöä loukkaantuivat onnettomuudessa lievästi.