James Webb -avaruusteleskooppi täytti kaksi vuotta – nämä ällistyttävät kuvat se on jo ottanut
Katso ällistyttävät kuvat, jotka Webb on kahden vuoden aikana ottanut.
Katso ällistyttävät kuvat, jotka Webb on kahden vuoden aikana ottanut.
Yle-työryhmän puheenjohtaja Matias Marttinen kertoi eilen odottavansa eduskuntaryhmiltä vastauksia tämän päivän aikana.
Voisivatko Kamala Harris tai Michelle Obama päihittää Trumpin presidenttikisassa?
Sanchezin mukaan Gazaa pitäisi tukea samoin kuin Ukrainaa kansainvälisen oikeuden puolustamiseksi.
Epäilty on pääkaupunkiseudulla asunut nainen, joka vei vuonna 2014 useamman alaikäisen lapsensa mukanaan Syyriaan.
Uruguayn ja Kolumbian välinen Copa American välieräottelu päättyi kaoottisesti, kun Uruguayn pelaajat ottivat yhteen Kolumbian fanien kanssa.
Sointu Borg ja Tomi Solonen juhlistavat vuosipäivää
Pikku Helmis osasi jo 4-vuotiaana asioita, joita lapsen ei pitäisi vielä tehdä. Eräänä päivänä hän leikki rauhassa barbeilla, kun huoneeseen tuli monta aikuista sisään. Silloin kaikki muuttui. Hyvinä aikoina äiti letitti Helmiksen hiukset. Huonoina tyttö itse nirhi silmille kasvanutta otsatukkaansa keittiönsaksilla. 3–4-vuotiaana Helmis tiskasi keittiön tuolilla seisten ja osasi avata tukkeutuneen lavuaarin kumipäisellä viemärinavaajalla. Hän...
Lamine Yamal ja Lionel Messi taistelevat molemmat maanosansa mestaruudesta sunnuntaina. Nuorta superlahjakkuuta voi odottaa karu kohtalo Barcelonassa, kirjoittaa Janne Palomäki. Ranskan puskutraktori Adrien Rabiot kaivoi omaa hautaansa tiistaisen EM-välierän aattona. – Päästäkseen EM-finaaliin Lamine Yamalin on tehtävä kentällä paljon enemmän kuin mitä hän on tähän mennessä näyttänyt, hän uhosi.
Pietarin SKA on haalinut huippupelaajia epäilyttävän pienillä summilla. Roman Rotenbergin päävalmentama KHL-seura Pietarin SKA on joutunut poikkeuksellisen kohun keskelle Venäjällä. Syynä ovat tuoreet tähtihankinnat. Kahdeksan viime kautta NHL:ssä pelannut venäläispuolustaja Nikita Zaitsev valitsi tulevan kauden seurakseen SKA:n. Sitä ihmettelee muun muassa venäläinen urheilusivusto Sport24.