Trumpin ampuminen | Tämä Trumpin ampujaksi epäillystä tiedetään nyt
Salainen palvelu surmasi ampumisesta epäillyn ampumavälikohtauksen jälkeen.
Salainen palvelu surmasi ampumisesta epäillyn ampumavälikohtauksen jälkeen.
Silminnäkijä kuvasi hetket Yhdysvaltain entisen presidentin Donald Trumpin salamurhayrityksen ympärillä.
Kesäinen viikko on lämmin, kostea ja ukkosherkkä, kertoo meteorologi Jenna Salminen.
Kaksi entistä FBI:n agenttia arvostelee entisen presidentin Donald Trumpin Pennsylvanian kampanjatilaisuuden turvatoimia.
Lapsi saattaa murehtia etukäteen, tuleeko omille kaverisynttäreille juhlijoita
Kreikan jalkapalloilun väkivaltaongelma nousi esiin jälleen myöhään lauantai-iltana, kun Panathinaikosin ja Larnakan kannattajat ottivat verisesti yhteen ennen joukkueiden välistä harjoitusottelua.
Supersuositun amerikkalaissarjan näyttelijäpiirissä on tapahtunut useita kuolemia.
Mattojen peseminen on monelle nostalgista lempipuuhaa, mutta miten matot saisi aidosti puhtaiksi?
Mediassa seurattiin tarkasti Haminan mursun liikkeitä kaksi vuotta sitten. Nyt on aika virkistää muistia. Muistatko vielä mursun tarinan? Pitkän matkan vaeltanut mursu rantautui Haminaan noin kaksi vuotta sitten. Haminan mursun tapahtumia seurattiin tiiviisti mediassa hetki hetkeltä.
Sosiaalisessa mediassa on laajasti ihmetyttänyt, miten epäilty onnistui kiipeämään katolle ja ampumaan presidenttiehdokas Donald Trumpia. Yhdysvaltain entiseen presidenttiin ja käynnissä olevien presidentinvaalien ehdokkaaseen Donald Trumpiin kohdistui salamurhayritys lauantai-iltana Yhdysvaltain aikaa. Julkisessa keskustelussa on noussut esiin erityisesti yksi kysymys: Miten ampuja onnistui kipuamaan talon katolle ja ampumaan Trumpia jäämättä kiinni, ennen kuin oli jo liian myöhäistä?