Trumpin ampuminen | Turvatoimet pettivät ja epäilty hyökkääjä pääsi noin 100 metrin päähän Trumpista kiväärin kanssa
Turvallisuudesta vastaava salainen palvelu on ollut vaitonainen tarkoista turvajärjestelyistä ja niiden mahdollisista virheistä.
Turvallisuudesta vastaava salainen palvelu on ollut vaitonainen tarkoista turvajärjestelyistä ja niiden mahdollisista virheistä.
Hamasin mukaan Israelin eilen tekemän valtavan iskun kohteena ollut aseellinen johtaja on elossa.
Ulkopoliittisen instituutin tutkija Maria Lindén sanoo, että tieto ampujaksi epäillyn republikaanitaustasta vähentää Trumpin mahdollisuutta käyttää ampumistapausta vaaliaseenaan.
Israelin mukaan kohteena oli kaksi Hamasin johtohahmoa.
NBC: Pyrkimykset löytää Bidenille korvaajaa ovat Trumpin salamurhayrityksen myötä täysin jäissä.
Data on työkalu, mutta yksin sillä ei voiteta pelejä. Maaliodottamalla selittely on turhaa siinä vaiheessa, kun vastustaja juhlii jo voittoa, kirjoittaa Vinski Virtanen. Maaliodottaman tuijotteleminen saa riittää. Kirjainyhdistelmä xG eli ”expected goals”, suomeksi siis maaliodottama, on hauska dataknoppi, mutta ei sen enempää.
Teslan arvokkaampien mallien myynti on pohjamudissa. Valmistajan kokonaismyynti Saksassa tipahti järisyttävät 41,6 prosenttia ensimmäisen puolen vuoden aikana. Teslan suuremmat henkilöautomallit S ja X ovat ongelmissa myyntinsä puolesta. Suomessa kyseisiä malleja rekisteröitiin ensimmäisen puolen vuoden aikana yhteensä vain 16 kappaletta (8 kappaletta per malli). Asia ilmenee Autoalan tiedotuskeskuksen tilastoista. Asiasta kertoi ensimmäisenä Tekniikan Maailma. S ja...
Ampumisen silminnäkijät kertovat tilanteen olleen yhtäkkiä pelkkää kaaosta. Ihmiset olivat epäuskoisia siitä, mitä oli juuri tapahtunut.
Reuters uutisoi toukokuun lopulla, että Viron viranomaiset eivät olleet saaneet Kiinasta vastausta oikeusapupyyntöönsä.