Trump kertoo luodin lävistäneen hänen korvansa yläosan
Hänen mukaansa haavasta vuoti runsaasti verta.
Hänen mukaansa haavasta vuoti runsaasti verta.
Lausunnon mukaan Trump voi hyvin. Trump kertoi itse aiemmin, että luoti oli lävistänyt hänen korvansa yläosan.
Metallisen ytimen hidastumista on epäilty pitkään, mutta nyt kesäkuussa julkaistu tutkimus toi sille vahvistuksen.
Yhdysvaltain entistä presidenttiä Donald Trumpia on ammuttu kampanjatilaisuudessa Pennsylvaniassa.
Englanti voi voittaa kaiken jalkapallon EM-kisoissa, vaikka se on ollut kritiikin alla. Harry Kanen, Jude Bellinghamin, Bukayo Sakan, Phil Fodenin ja kumppaneiden nippu on herättänyt hämmennystä turnauksen aikana.
Kylian Mbappé saa täyslaidallisen Ranskan ex-maajoukkuetähdeltä
Rosanna Kulju kertoo mieltymyksestään luksuslaukkuihin.
Levien lisäksi vesistöissä voi piillä muitakin ikäviä yllätyksiä, kuten järvisyyhy tai vibriobakteeri.
Noin 15 000 ihmistä ja yli 60 alusta tuhoutui, kun puna-armeija yritti evakuoida joukkojaan Tallinnasta. – Hätä oli päällä. Saksan Pohjoinen armeijaryhmä oli edennyt jo Suomenlahden rantaan asti Tallinnan itäpuolella. Neuvostoliiton oli pakko evakuoida laivoilla, merisotahistoriaan perehtynyt tutkija Mikko Meronen merikeskus Forum Marinumista Turusta toteaa puna-armeijan tilanteesta elokuussa 1941.
Horoskoopin on laatinut Aileena Tähtitaivas – toisin sanoen tekoäly. Horoskooppeihin on käytetty tekoälyohjelma Chat GPT tuottamaa tekstiä pohjautuen Annan horoskooppiaineistoihin ja planeettojen sijaintiin. Oinas (20.3.–19.4.) Tänään saatat kokea monia erilaisia tilanteita ja kokemuksia, jotka rikastuttavat elämääsi. Anna itsellesi lupa nauttia täysillä päivän tarjoamista mahdollisuuksista ja olla avoin uusille elämyksille. Härkä (20.4.–20.5.) Saatat kohdata tilanteen, jossa...