IS: Poliisin esitutkinta Vornasen ampumistapauksesta valmis
Esitutkinta kansanedustaja Timo Vornasen epäillystä ampuma-aserikoksesta valmistunut.
Esitutkinta kansanedustaja Timo Vornasen epäillystä ampuma-aserikoksesta valmistunut.
HSL varoittaa matkakorttihuijauksista. Oulun seudulla, Salossa ja Jyväskylässä varoitellaan Waltti-huijareista.
Seinäjoen Jalkapallokerhon entinen huippumaalivahti Ovie Ejeheri on siirtynyt Tanskan suurseura Midtjyllandin riveihin.
18-vuotias suomalaislupaus Emil Hemming on tehnyt tulokassopimuksen NHL-seura Dallas Starsin kanssa.
Huuhkajista tuttu keskikenttäpelaaja Niilo Mäenpää siirtyy MTV Urheilun tietojen mukaan Ruotsin pääsarjassa pelaavan Halmstads BK:n riveihin.
NHL:ssä pelaava Edmonton Oilers on hankkinut suomalaishyökkääjä Roby Järventien itselleen osana pelaajakauppaa.
Hollywood-tähti Sharon Stone toisti kohuposeerauksensa.
Haribon mainosrallatus on jäänyt jumiin moneen suomalaispäähän, mutta mitä "Haribo" varsinaisesti tarkoittaa?
On mahdollista, että Trumpin korvasta joudutaan irrottamaan ”kakkupala” ampumisjälkien korjaamiseksi, plastiikkakirurgian erikoislääkäri arvioi. Yhdysvaltojen presidentiksi pyrkivä Donald Trump loukkaantui sunnuntain vastaisena yönä Suomen aikaan tapahtuneessa salamurhayrityksessä kampanjatilaisuudessaan Pennsylvaniassa. Kiväärillä ammuttu luoti osui Trumpia oikean puoleiseen korvaan. Iltalehti kysyi plastiikkakirurgian erikoislääkäriltä Tuomas Huttuselta, miten Trumpin korvalle käy.
Kaksi suurta teleoperaattoria kertovat lisääntyneistä murroista ja muista häiriöistä matkapuhelinverkon tukiasemiin. Suuret Suomessa toimivat teleoperaattorit kertovat MTV:lle, että niiden matkapuhelinverkon tukiasemiin tehdyt murrot sekä muut häiriöt ovat kasvaneet viimeisen kahden vuoden aikana. Telian turvallisuusjohtaja Kalle Kaasalainen kertoo MTV:lle, että tapausmäärät ovat kasvaneet hieman.