Kuusta löytyi luola, joka voisi toimia tukikohtana ihmisille
Sadan metrin syvyinen luola on luultavasti vain yksi sadoista Kuun pinnanalaisista luolista.
Sadan metrin syvyinen luola on luultavasti vain yksi sadoista Kuun pinnanalaisista luolista.
Argentiinan maajoukkuepelaajat ovat joutuneet kohun keskelle sen jälkeen, kun keskikenttäpelaaja Enzo Fernandez kuvasi heitä laulamassa rasistiseksi tuomittua laulua Copa Américan voiton jälkeen.
Jalkapallon jättiseura Real Madrid esitteli tiistaina kannattajilleen tuoreen tähtihankintansa Kylian Mbappen.
Joost Klein on mahdollista nähdä livenä Helsingissä helmikuussa 2025.
Coldplay konsertoi Suomessa heinäkuun lopussa
Kranaatinheitinammusta muistuttava esine löytyi Keravan keskustan läheltä. Keravan keskustan tuntumasta on tänään aamupäivällä löytynyt sotilasräjähdettä muistuttava esine. Esine löytyi omakotialueen pihamaalta, jossa tehtiin maansiirtotöitä, kertoo yleisjohtaja, komisario Miika Laine Itä-Uudenmaan poliisista. Työt keskeytettiin, kun esine löytyi.
Baskimaassa raivostuttiin Mikel Merinolle ja Mikel Oyarzabalille. Espanjan paidassa EM-kultaa juhlineet Mikel Merino ja Mikel Oyarzabal ovat saaneet hirveän vastaanoton kotimaassaan. Elorrion kunnassa, jossa kaksikon äidit asuvat, ripustettiin Merinoa ja Oyarzabalia herjaavia lakanoita kadulle. Lisäksi seiniin töhrittiin graffiteja, joissa heitä haukuttiin.
Suomi asettuu vastaan uuden Englanti-koutsin kotidebyytissä syyskuussa, kirjoittaa Janne Palomäki. Jude Bellingham poistui välittömästi kentältä, kun EM-finaalituomari François Letexier puhalsi finaalin neljä lisäaikaminuuttia pelatuiksi. Bellingham oli silmin nähden suunniltaan ja potkaisi vaihtoaitioiden edessä ollutta kylmälaukkua niin, että nesteet roiskuivat pitkin Olympiastadionin nurmea.
Helmarien toivo EM-kisapaikasta elää vahvana Italiassa. Tiistaina saadaan ihmetellä Helsingissä, miten HJK:n käy FK Panevezysin kanssa Mestareiden liigan karsinnassa, kun vieraspelin jälkeen helsinkiläiset ovat kolmen maalin takamatkalla. Avauspelissä HJK näytti lähtevän hakemaan kontrolloidulla suorituksella pikkunättiä tulosta Liettuasta. Vaan toisin kävi. Pallonhallinnasta ei saatu juuri mitään aikaan ja vastustaja kävi muutaman kerran hyvillä vastahyökkäyksillä laittamassa pallon...
Ei ole montaa 7-paikkaista sähköautoa. Nyt on Peugeot E-5008. Peugeot 5008 on johtanut 7-paikkaisten autojen markkinaa Euroopassa jo vuosien ajan. Tämä uusi sukupolvi tulee 48 voltin kevythybridinä, ladattavana hybridinä sekä Iltalehden nyt koeajamana sähköautona. Sähköversio E-5008 on hyvin läheistä sukua aiemmin julkaistulle E-3008-sähköautolle esimerkiksi pellin alla piilevän tekniikan, perusrakenteen ja koko ohjaamon osalta. Lue Iltalehden...