Neljä kymmenestä syövästä voisi välttää – tällaisilla ratkaisuilla vähennät riskiä: "Mene lääkäriin, jos..."
Amerikkalaisen syöpäjärjestön mukaan 40 prosenttia syövistä liittyy tekijöihin, joihin voisi vaikuttaa omilla toimilla.
Amerikkalaisen syöpäjärjestön mukaan 40 prosenttia syövistä liittyy tekijöihin, joihin voisi vaikuttaa omilla toimilla.
Mahdollisia rikosnimikkeitä ovat ilkivalta tai järjestysrikkomus, kertoo rikoskomisario. Eduskunta on tehnyt rikosilmoituksen viime perjantaina eduskunnan yleisölehterillä tapahtuneesta mielenosoituksesta. Rikoskomisario Katariina Rinne Helsingin poliisilaitokselta vahvistaa Iltalehdelle torstaina iltapäivällä, että eduskunnasta on pyydetty paikan päällä, että tapahtunut tutkittaisiin.
Von der Leyen valittiin jatkokaudelle. Ursula von der Leyen on valittu jatkamaan toiselle kaudelle Euroopan komission puheenjohtajana. Äänestyksessä 401 Euroopan parlamentin edustajaa tuki von der Leyenin jatkokautta. 284 edustajaa vastusti valintaa. 15 äänesti tyhjää ja seitsemän ääntä hylättiin.
Päijät-Hämeen käräjäoikeus tuomitsi kaksi kolmekymppistä miestä elinkautiseen vankeusrangaistukseen itsenäisyyspäivän paloittelumurhasta. Päijät-Hämeen käräjäoikeus on antanut tuomionsa Lahdessa itsenäisyyspäivänä 6. joulukuuta tapahtuneessa paloittelumurhassa. Juho Nikolai Paavali Kytölä, 35, ja Jere Mikael Laxen, 31, tuomittiin elinkautisiin vankeusrangaistuksiin murhasta ja hautarauhan rikkomisesta. Kytölä tuomittiin lisäksi myös ampuma-aserikoksesta.
Kesäjalkoja voi hoivata monella tapaa. Kokeilimme voiteita, kuorinta- ja naamiosukkia sekä kuorintapuikkoa. Voittajatuote kosteutti kellon ympäri ja ilahdutti hyvällä hinta-laatusuhteellaan. Täysin hajuton: Eucerin UreaRepair Plus Foot Cream Eucerin UreaRepair Plus Foot Cream sisältää muun muassa ureaa ja keramidia, 100 ml 14,90 e. Jalkapohjani ovat melko pehmeät, mutta kantapäissä on hieman kovettumia. Tuote lupaa kosteuttaa intensiivisesti kuivia...
Kreetan saarella, Hanian ja Malemen välillä kulkee rantatie, jota kutsutaan turresuoraksi. Tien varsi pursuaa hotelleja, ravintoloita, kauppoja. Joidenkin mielestä se on pahimman luokan turistirysä, jonne aito Kreetan-matkaaja ei eksy edes vahingossa. Minulla on kuitenkin oma paratiisi turresuoran kätkössä. Sieltä tulin vastikään. Kreetalla olen saanut elää elämäni onnellisimpia hetkiä. Tyttären häät, lukuisat synttärit, laajennetun perheen uudet...
Lopullisesta investoinnista päättää Kuopion Energia, joka hakee aikanaan tarvittavia kaavamuutoksia.
Venäjän uhka yhdistää eurooppalaisia johtajia, jotka kokoontuivat Englannin maaseudulla. Britannian uusi pääministeri Keir Starmer lupasi taas panna EU-suhteet uusiksi.
Iranilainen kajakkimeloja asuu nyt Itävallassa ja pääsee Pariisiin olympialaisiin.
Keskeisin ohjauskorko pysyy 3,75 prosentissa.